lauantai 1. joulukuuta 2012

67. istuntani kehitystä


Mulla ei oo oikein mitään postailtavaa, eikä tarpeeks ideoita joulukalenteriin niin aattelin tehdä muutenvaan joulun ajan vähän tälläisiä erikoisempia postauksia, mitä en muuten ehkä ihan joka päivä toteuttaisi. En tee joka päivälle omaa postausta mutta kuitenkin yritän postailla erikoisemmin useemmin kun yleensä nyt joulukuun ajan: ).

Eli siis nyt ajattelin vähän pohtia mun istuntaa. Nykyään jopa minä voin itse myöntää sen olevan aika hyvä, tuollaiseksi sitä olen kauvan hionut ja tyytyväinen alan olemaan tulokseen

Mutta, istuntani ei ole todellakaan ollut mikään synnynnäinen lahja, ehei! sen eteen olen tehnyt oikeasti paljon töitä.
Kun aloitin ratsastuksen kukaan ei koskaan sanonut mulle paljoakaan istunnasta. jopa 3 vuotta humputtelin menemään niin, että matkustelin selässä oikeasti aivan miten sattuu, enkä pitänyt istuntaa niinkään suuressa roolissa! Sitten joku kaunis päivä olisiko ollut leirillä tms? kuitenkin jossain muulla tallilla taisin olla käymässä, minulle sanottiin ensimmäistä kertaa että käsissä pitää olla koukku ja ne pitää kantaa paremmin, nyrkit pitää olla pystyssä ja ranteet suorina. Tai no en ole varma tietenkään oliko se oikeasti ensimmäinen kerta, enkä minä tietenkään ketään siitä syyllistä, ettei kukaan kertonut, olinsinhan minä voinut itsekkin selvää vaivautua ottamaan tälläisistä asioista.
Sen kuitenkin muistan että sen jälkeen alkoi pienessä päässä raksuttamaan, sinä päivänä päätin, että minusta tulee sellainen ratsastaja joka jää ihmisten mieleen siitä tyylikkyydestä ja istunnasta.

Ja todellakin siitä päivästä lähtien aloin miettimään joka tunti omaa istuntaani, etenkin käsieni kantamista ja pitämistä. Mietin näitä samoja asioita edelleen, aivan joka ikinen kerta kun ratsastan. Arvostan suuresti myös sellaisia ratsastuksen opettajia jotka aivan pienestä pitäen, heti alkeiskurssista alkaen opettavat ensin istumaan oikein, onhan istunta kuitenkin kaiken perusta, ja ilman tälläistä perustaa on kehityskin huomattavasti hitaampaa.

Ja aina, heti kun sain istuntaani parempaan kuosiin kaikki muutkin jutut ratsastuksessani parantuivat. Esimerkiksi on paljon helpompaa löytää tasapaino hevosen kuin hevosen liikkeisiin kun istuu oikein, aivan sama minkä tasoinen ratsastaja on!

Ei oikeasti ikinä kannata sanoa istunnalle ihan sama. ellei välttämättä halua tehdä kaikkea kantapään kautta, niinkuin minä olen lähes kaiken tehnyt, kukin valitsee reittinsä tietysti itse.

no näistä kuitenkin vielä takaisin nimenomaan näihin minun istuntani ongelmiin ja virheisiin takaisin!

ensin esteistunnasta..
7.-16.7.2009 239
P7160501


vappuriehutaan
Pepin hurjat esteponi vuodet! ja minun snorkkelit unohtu kotiin.
Joo, tosiaan joskus pienempänä kun hyppäämistä oikeastaan vasta aloittelin, minulla oli paha ongelma siinä että unohtui aina snorkkeli kotiin, noeivaan. Sukeltaminen esteillä oli mun lempipuuhia! kuitenkin kun hyppyrutiinia alkoi tulla pystyin miettimään myös asentoani esteen päällä, ja opin hyppäämään ylävartalo pystymmässä. myös 2 ekassa kuvassa ihan järkyttävän näköinen tuo minun jalka kääntyy ainakin 80 astetta väärään suuntaan, sekin korjaantui pikkuhiljaa... mutta siihen meni kauvemmin ja sitä jouduin todella miettimään ennenkuin sain varpaat ihan automaattisesti menosuuntaan ja jalka lentää taakse. suhteellisen söpöjä kuitenkin nää :D..

estekisat 082_0006
tää on sitten vissiin mun ekoista estekisoista, on jo hieman paremmin istunta hallinnassa: D.
aaaaaaaaaaaaaaaaa 394
nyt taisin skipata yhden vuoden välistä? mutta en löytänyt mitään tolta aikaväliltä kun ulkonen kovalevykin hajos : /... tässä mun mielestä ainakin istunta alkaa näyttää ihan hyvältä.
DSC02350
Tää taitaa olla samalta kesältä kuin edellinenkin kuva? näköjään onnistunu ilman satulaakin..


PIC_0408
Tää on eka kerta kun hyppäsin hilmalla, sinänsähän toi istunta nyt näyttäs olevan ihan jees, mutta hilma hyppäsi niin isosti noihin pikkuheppoihin ja poneihin verrattuna että mulla oli oikeesti tosi suuria vaikeuksia pysyä kyydissä välillä jopa tuon kokoisilla esteillä! Könähtelin paljon kaulalle alastulon jälkeen ja tasapainossa oli vähän hakemista, niin erillaista se vaan oli ison hepan liikkeessä!542161_10150849027223129_398141084_n
tämä tältä vuodelta, tässä vaiheessa taas istunnan kanssa ei ole ollut suuremmin minkäänlaisia ongelmia, näillä pienemmillä poneilla ratsastaessa jalka kääntyy helposti joskus hieman ulos, niinkuin kuvassa näkyy..
IMG_6074

ja nyt ollaan tässä pisteessä, katseen jalkojen tai tasapainon selän asennon ja muitten seikkojen mitä istuntaan nyt kuuluu, minulla ei enää oikeastaan ole juuri minkäänlaisia ongelmia.. välillä hieman erillaisten hevosten kanssa ilmenee erillaisia viakeuksia istumiseen, mutta pääasiassa kaikki on aikalailla kunnossa. Toivottavasti sama istunta säilyy vielä silloinkin kun esteet ovat isompia!

heppahovi 012
ekat koulukisat.. takki liian iso, oikeesti ollu selkä noin köyryssä:D
Sulo ja tiia11
2009,kamalan pieni minä:D!
ratsastustunti minttu ja vähän muutakin 081
tässä en vielä kiinnittänyt milläänlailla huomiota mun käsiin.... en ole nähtävästi pystynyt edes istumaan tuossa laukassa:D..
IMG_0186
oisko 2010 ?
Joo näissä ylemmissä kuvissa mulla on itseasissa jalat suhteellisen hyvin ja istun aika hyvin suorassa kädet välillä vähän miten sattuu vaan.
hihhhhhhhhh 087
tääkin taitaa olla 2010. Ja tässä näkyy tosi hyvin toi kun kenotan päällä, mulla oli jossain vaiheessa sellainenkin ongelma. pidin siis päätä vinossa tuonne oikealle etenkin koulutunneilla, joskus joku mulle siitä sanoi ja asia korjaantui aika nopeasti.
DSC07307
tää kuva naurattaa mua ihan hirveesti! tää oli aivan eka kerta kun menin hilmalla. kantapää ylhäällä, ranteet ihan päin... kilometrin mittaset ohjat xDDD. kamala kuva! Ja muuten tosiaan, ranteet on aina ollut myös mun paha ongelma, toinen ei pysy pystyssä ja toinen muutenvaan lörpöttää, tää ongelma on vieläkin!
421512_10150559280988129_1237672332_n
tässä tää mun kouluistunta alkaa jo näyttää vähän asiallisemmalta, vois luulla että takakeno mutta huomaa laukan vaihe.
390458_10150482238538129_1951853111_n
tää on joku kuva viimetalveta, mulla oli joku idea aikasemmin miksi tämän tänne, mutta enhän minä enää muista.


Tähän postaukseen piti tulla alunperin vielä vähän lisääkin sisältlöä, mutta taisipa tulla sellainen blackout ettei mitään tekstiä enää synny! Sen verran kuitenkin aloituksesta jatkoksi, että en ole siitä varma mitenkä tuo mun päämäärä on toteutunut, siis nimenomaan että ihmiset muistais minut ratsastajana tyylikkyydestä ja istunnasta, tuskimpa kovin moni... vai? minusta ainakin tuntuu että tuo tyylikkyys jää välillä aikapaljon puutteelliseksi!
Olisi ollut tosi kiva tehdä tähän sellaista istuntakehitys videookin jos se ois ollut mahdollista mut ei tälläkertaa ):

jokatauapuksessa taas muutamia kysymyksiä jos vaikka joku haluaisi vastailla: ):

-mitä mieltä sinä olet minun istunnastani?
-millaisia ongelmia ja istuntavirheitä sinulla on ollut, oletko päässyt niistä eroon?
-mitä mieltä olit muuten postauksesta? (en kirjoita yleensä näitä, niin tykkäsitkö vai et ja puhuinko mielestäsi ihan puuta heinää jne. : D)

-ja kommentoi jos on ideoita minkälaisia postauksia te haluatte nyt kun toteutan näitä erikoisempia enemmän?

5 kommenttia:

  1. Kiva postaus!
    Istuntasi on minusta hyvä, eikä oikein valittamista löydy.
    Oma ongelmani on, että alan könöttämään taakse liikaa katse hortoilee ja käsi. Ennen oli, että jalat sojottaa suuntaan jos toiseen, mutta oon alkanu oppia ratsastamaan varpaat menosuuntaan. Myös tuo takakeno on lähössä pois päin.
    Tää postaus oli tosi kiva, niinkuin jo kerroinkin. On mukava lukea, kun joku kertoo miten on saanut istuntansa paremmaksi :))

    VastaaPoista
  2. sulla on kiva istunta. haluisin :D! oma ongelma on kantapäät ja käsien kantaminen. esteillä perse nousee aivan liikaa :/. kiva postaus oli.

    VastaaPoista
  3. sun istunta on paljon parantnu, ja on hyvä että sä ite oot huomannu virhees:D mulla on lähinnä kädet ollu ongelma, onneks seki parantumaan päin! tää oli tosi kiva potaus, tällaia lisää! ja en oikeen tiiä ehotuksia, mut ekana tuli mieleen että missä vaiheessa aloit oppimaan peräänantoa, miten ja kuin nopeesti ja mitkä asiat/opettajat siihen autto? ois tosi mielenkiintonen! :)

    VastaaPoista
  4. Hienosti istuntas on kyllä parantunut! Itselläni on ongelmana vasen kantapää ja nyrkit meinaa "kaatua" sisällepäin, sekä ratsastan yleensä liian pitkällä ohjalla. Selkä ja jalat ovat usein hyvässä asennossa. Mutta postaus oli todella hyvä! Tsemppiä virheiden korjaamiseen! (:

    VastaaPoista
  5. Tooosi hienosti kehittyny sun istuntas!! (:
    Itellä kans ongelmana noi ranteet! Ei meinaa pysyy pystösä...

    VastaaPoista