tiistai 29. elokuuta 2017

Uusia tuulia


Viikonloppuna kuvailin melko pitkästä aikaa itse. Kohteena tosin vähän poikkeavammin oma hevonen koulvalmennuksessa. Monille varmaan herää kysymysmerkki pään päälle siitä, miksi olin kuvaaja. Hilmalla on tallipaikan vaihdon jälkeen ollut vähän useampia liikuttajia. Sen lisäksi että Satu ja Benny ovat menneet sillä silloin tällöin, myös Sanna on liikuttanut Hilmaa n. 1-2 kertaa viikossa vähän itse kenenkin aikatauluista riippuen. Sannalla ei siis tällähetkellä ole omaa hevosta ja ratsastelee aika paljon muiden hevosilla. Viime viikonloppuna Mini Wahlberg oli pitämässä muutamia valmennuksia, joihin Sanna osallistui Hilmalla ja tämän postauksen materiaali onkin peräisin valmennuksen toiselta päivältä. 

Sanna treenailee Hilman kanssa siis vain sileällä, ja kokeneemman koulukuskin ratsastus onkin ollut mulle ja hevoselle vain etu. Sannan ratsatsus ja hevosten käsittely ylipäätään on ihailtavan rauhallista ja Hilma on työskennellyt hänen kanssaan hyvin mielellään. Mukavahan näitäkin valmennuksia oli seurata, kun harvemmin hevostaan näkee maastakäsin itse ja useimmiten en välttämättä käy tallilla ollenkaan samana päivänä, kun Sanna liikuttaa Hilman. 

Mini painotti valmennuksessaan paljon sitä, kuinka hevosen tulisi liikkua ja millä lihaksilla sen kuuluisi työskennellä saavuttaakseen oikea liike. Vahva paino oli myös siinä, että kovalla vauhdilla hevonen ei voi työskennellä oikein, vaan sen selkälihakset ns. lukkiutuvat. Harjoituksissa siis pyrittiin saamaan hevosta kokoamaan ja kannattelemaan itseään oikein. Mini myös pyrki paljon opetuksessaan siihen, että hevosen täytyy itse keksiä ratkaisuja siihen, kuinka sen tulee suorittaa tehtävää. Hevosta ei siis jätetty yksin, vaan enemmänkin aina välillä rauhaan työskentelemään ja hakeutumaan itse oikeaa tapaa kohti.


Paljon enempää en itse valmennuksen sisältöön aijo kuitenkaan pureutua, sillä en kuitenkaan itse tehtäviä ollut suorittamassa. Ero kahden päivän valmennuksilla oli kuitenkin lähes kuin yöllä ja päivällä. Ensimmäisenä päivänä Hilma oli hieman mitäänsanomaton, se suoritti kyllä ihan kelvollisesti, mutta melko tyypilliseltä estehevoselta ongelmineen se varmasti vaikutti. Seuraavana päivänä hevonen kuitenkin todisti pystyvänsä, kunhan vain haluaa ja valmentaja olikin melko ällikällä lyöty. Tokaisin siinä sitten vain, että se on tamma.. mistä vitsailtiinkin sitten, että oreja ja ruunia täytyy käskeä, tammalle täytyy lähettää 3 osainen anomus etukäteen. Eli toisen päivän suorittaminen hevosen osalta oli hyvin positiivinen yllätys kaikille. Mini jossain vaiheessa sanoikin Sannalle, että voit tehdä tämän kanssa mitä vaan, kunhan sen etupäähän saadaan vähän lisää kokoavia lihaksia.

Täytyy kyllä myöntää. että itsekkin jossain vaiheessa kysyin äitiltä, että otinkohan sittenkään oikeaa hevosta tarhasta. Oli vähän yllätys itsellekkin nähdä miten levollisena Hilma suoritti tehtäviä ja etenkin miten hyvää ravia se osasi esittää. Työskentelyn seuraamisesta sai kuitenkin aika hyvin irti myös katsojana ja ideaa siihen miten tuota ravia saisi siitä enemmänkin ulos. Omaan sileäntyöskentelyynkin sai siis napattua hyvin vinkkejä ja Mini myös avasikin ajatuksiaan välillä myös enemmän meille katsojille suunnatusti.





Tämä parivaljakko on menossa myös tuleviin KuoRin 1-tason koulukisoihin ja varmasti jatkossakin saa hevosta koulukarkeloihin lainaan, joten vilahduksia Sannan ja Hilman treeneistä saattaa jatkossakin blogissa jossain määrin esiintyä :). Kisat ovat siis 2 viikon päästä ja luokkina siellä HeB ja hevosen ensimmäinen HeA. Pidetään peukut pystyssä, että Hilma on siellä yhtä hyvä ja järkevä kuin meidän viimeisimpien koulukisojen ensimmäisessä luokassa! Alla vielä pätkiä treeneistä pienen videokoosteen muodossa.






maanantai 28. elokuuta 2017

5 vuotta pähkinänkuoressa

Tämä postaus tulee nyt vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Halusin nimittäin ehdottomasti toteuttaa tämän. sillä suunnittelin sitä jo keväällä ja keräilinkin jo silloin kuvia tätä varten. Kesäkuun alussa tuli siis 5 vuotta täyteen siitä, kun Hilma saapui meille ylläpitoon keskimäelle. Pian hevonen onkin ollut siis myös 5 vuotta papereissakin oma, nimittäin 15-vuotis syntympäpäivälahjaksihan minä Hilman sain syksyllä. Viisi yhteistä vuotta siis ylä- ja alamäkiä takana, toivottavasti vähintäänkin yhtä monta vielä edessä!

Jo ensimmäinen yhteinen kesä toi mukanaan paljon uutta tietoa, taitoa ja vastuuta. Koko ensimmäinen vuosi meni enemmän ja vähemmän toisiimme tutustuessa. Vaikka olin käynyt jo edellisen omistajan luona useita kertoja ratsastamassa Hilmaa, oli tilanne täysin eri nuoren hevosen muuttaessa aivan eri ympäristöön. Ymmärrettävästi sen käytös oli hieman erilaista, eikä luottamus synny tyhjästä. Alku oli siis opettelua molemmille, niinkuin aina. Hevosesta paljastui nopeasti useita uusia piirteitä ja puolia, mutta kemiat meillä on Hilman kanssa mennyt aina hyvin yhteen. 

ensimmäistä päivää Kuopiossa
Vastuun lisäksi oma hevonen toi kuitenkin myös paljon iloa ja uutta sisältöä elämään. On täysin eri asia treenata yhden hevosen kanssa verrattuna vaihtuvilla ratsastuskouluhevosilla valmentautumiseen, vaikka valmennushevonen pysyisi samanakin, niin oma on kuitenkin aina oma. Oli aivan mahtavaa huomata, kuinka nopeasti kehitystä alkoikin tapahtua, vaikka tottakai hankaluuksiakin oli, etenkin alussa.

Etenkin hyppäämiseen sain itse aivan uudenlaista paloa. Vihdoin mulla oli allani hevonen, jossa oli kapasiteettia ja ennen kaikkea se oli omaan käteen sopiva. Olisihan mulla ollut mahdollisuus kehittyä vielä ratsastukouluhevostenkin kanssa vaikka kuinka, mutta kyllä te varmaan tiedätte, että yhtiestyö nousee täysin eri tasolle oikeasti omalle ratsastustyylille pasellin hevosen kanssa. Hilma nimittäin oli juurikin sellainen. Herkkä, reipas ja iloinen nuori hevonen.



Hilma on myös aina ollut todella kiltti. Ratsastaessa sillä on välillä omat juttunsa, mutta minusta on sinänsä oikeastaan vain kiva, että se osaa olla hevonen. Mulla löytyy kyllä riittävästi huumorintajua pieneen pelleilyyn, kuten pieniin villityskohtauksiin pellolla. Lähtökotina on ollut aina, että meillä täytyy olla kivaa työskennellä yhdessä ja näin homma on myös toiminut. Toki välillä tulee aika, kun hevosta on pakko muistuttaa siitä, että ihan mikä vain käytös missä tahansa tilanteessa ei ole ok. Kuitenkin esimerkiksi juuri maastolenkeillä Hilma saa aina mennä vähän rennommin enkä sitä pienistä irrottelu pukeista ole koskaan rankaissut. Näillä mielenvirkistys lenkeillä se jaksaakin puurtaa paremmin myös kouluratsastuksen merkeissä, samoin kuin kuski.

Siitä maastoilusta puheenollen, mä todella harvoin nauran hevosen selässä, mutta tässä mulla oli aidosti hauskaa, kun poni ei meinannut pysyä pöksyissään jäälle päästessään
Muutoin Hilma on ehkä maailman kiltein hoidettava. Se saattaa toki säikkyä toisinaan ja saa helposti vetopaniikin ja pienen kaaoksen aikaan, mutta kun pikkuhiljaa on oppinut itse miten se toimii missäkin tilanteessa ja miten se reagoi erilaisiin asioihin, sen kanssa on oikesti todella mutkatonta lähes kaikissa hoito toimenpiteissä. Toki meille on tässäkin suhteessa tullut toisinaan takapakkia, ja Hilma onkin erityisen herkkä myös siinä suhteessa. Esimerkiksi kerran sen säikähtäessä jotain ulkopuolista muuttujaa, kun leikkasin sen korvakarvoja, ei se ole sietänyt saksien ääntä lähelläkään korviaan. Tapahtuneesta on nyt jo 2 vuotta ja harjan leikkaaminen jopa niskasta alkaa pikkuhiljaa onnistua jälleen nätisti, mutta korvakarvoista taisteltiin jopa Hilman ollessa rauhoitettu. Kaikki on kuitenkin saatu aina hoidettua aika pienellä vaivalla. Melko paljon erilaisia hevosia nähneenä ennen Hilman tuloa voin nimittäin sanoa, että kyllä, se on helppo ja kiva hevonen tässä suhteessa.

Se onkin ollut mulle yksi henkireikä, että Hilma on niin kiva hoidettava. Sitä rapsutellessa tulee vaan aina hyvälle tuulelle, vaikka se onkin tamma, ja joinain päivinä hänen ylhäisyyteensä ei tarvitsisikaan välttämättä koskea. Hilma ei ole kuitenkaan niinäkään päivinä ilkeä ja sen tammailu on lähinnä huvittavaa. Varsinkin silloin kun sen ilmeet yrittää kertoa, että painu hiiteen siitä virnulemasta, mutta turpa kuitenkin samaan aikaan väpättää siihen malliin, että ehkä tuntuu ihan kivalle silti.


Mä olenkin puuhaillut Hilman kanssa myös melko paljon maastakäsin ja sen ajatusten juoksua on toisinaan erittäin hupaisaa seurata. Meillä on joitain ihan omia leikkejä sen kanssa ja yhteistyö maastakäsin on jo aika alusta asti onnistunut ilman narua ja herkkujakin. Esimerkiksi juoksuttaminen ympyrällä ilman narua ja raippaa onnistuu helposti, tosin Hilmalle vaikeamman keirroksen ylläpitäminen tuottaa välillä hankaluuksia ilman apuvälineitä.. Joskus me juostaan sen kanssa yhdessä, saatetaan jopa hyppiäkkin, lenkkeillään ja syödään ja jalkapalloakin on yritetty harjoitella. Hilma ymmärtää hyvin myös, koska leikki on loppu ja antaa aina tarvittaessa kiinni. Sen kanssa onkin yleensä tosi antoisaa tehdä maastakäsin harjotteita, kun se vastaa niihin niin hyvin ja on niin innokkaana mukana. Vaikkakin tallin vaihdon jälkeen se jää toisinaan ihastelemaan mielummin peilikuvaansa.. :D

Ensimmäiset yhteiset kisat 80cm nollaradalla. kuva c. Miia Keinänen
Meidän yhdessä kulkema taival pitää toki paljon muutakin kuin hauskanpitoa sisällään. Oma hevonen on myös avannut ihan eri maailman valmennusten ja kisojen suhteen. Me käytiin mm. muutama vuosi aluevalmennuksissa, jotka ovatkin avanneet paljon silmiä sekä kokonaisvaltaisesta valmentautumisesta että ratsun ja ratsastajan henkilökohtaisesta valmentautumisesta. Kaikista valmentajista paras on kuitenkin ollut itse ratsu, joka ei ole päästänyt päivääkään minua helpolla. Suurimmaksi osaksi kisareissut Hilman kanssa on myös olleet kivoja ja onnistuneita. Toisinaan kisoihin on sattunut tietysti huonompia päiviä, mutta sitähän hevosurheilu nimenomaan on.

Erityisen meileenpainuneita kisareissuja on ehkä nämä "vaikeuksien kautta voittoon" reissut, joissa hevonen on saattanut olla hankala käsitellä tai esimerkiksi jännittynyt ensimmäisellä radalla, mutta toiselle radalle pakka on saatu kasaan ja ja tulokseksi hyvä suoritus, mahdollisesti jopa sijoitus. Se kysyy aina hieman taistelutahtoa itseltä, mutta parasta onkin, kun se fiilis tarttuu myös hevoseen ja rata sujuu lopulta todella hyvällä flowlla, kaikki sujuu ja menosta pystyy nautiskelemaan.

Meidän ensimmäinen 115cm startti on yksi mieleenpainunein rata, superhelppoa tekemistä vaikka alla oli aivan hirveä 105cm rata. kuva c. Ansku Kauppinen
Kaiken kaikkiaan todella antoisat 5 vuotta tammaeläimen kanssa elettyä elämää takana. Samanlaisia kokemuksia ei voisi korvata millään, vaikka tottakai hevosen sairastelut ja muut vastoinkäymiset ovatkin myös kuormittaneet elämää. Oma hevonen on ottanut ja antanut paljon. Kaiken lisäksi sen kaiken olen saanut kokea maailman parhaimman mahdollisen ystävän kanssa! Iso kiitos näistä vuosista ja onnistuneen yhteisen elämän madollistamisesta kuuluu myös taustajoukoille. Niin tärkeä tästä hevosesta vaan on pikkuhiljaa tullut, että en kyllä tiedä miten siitä sitten selviää kun sen aika joskus tulee lähteä, kai se on varauduttava ja teetettävä sillä vielä yhtä mahtava varsa, jos kukkaron nyörit sen vielä joku päivä kestävät :D!

joskus kuullut että se näyttäis vähän muulilta, mut ainakin se on mun muuli.

tiistai 22. elokuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Lueskelin jokunen päivä sitten vanhaa blogiani ja sain siitä inspiraatiota tulla kertoilemaan vähän kuulumisia tänne pitkästä aikaa. Blogi on kyllä pyörinyt silloin tällöin mielessä, mutta tarpeeksi kiinnostusta kirjoitteluun ei oikein ole löytynyt. Nyt kuitenkin lukio on vihdoin taputeltu päätökseensä ja vapaa-aikaa on ollut vähän turhankin paljon, vaikka töitä olenkin tehnyt. Tän ikäisenä lomailu ja turhan panttina oleilu alkaa nimittäin lähinnä turhauttaa. Uutta koulupaikkaakaan en vielä tälle vuodelle saanut, ensi keväänä uusi yritys. Loppuvuoden suunnitelmissa on siis tehdä töitä ja lueskella taas talvemmalla pääsykokeisiin.

Satu ja Hilma c. Siiri Jääskeläinen

Hilman kanssa on mennyt hyvin nousujohteisesti tallipaikan vaihdon jälkeen ja ollaan taas ihan oikeasti päästy treenaamisen makuun. Treenaaminen onkin ollut niiiin paljon helpomaa ja halvempaa, kun kaikki löytyy samasta paikasta kuin hevonen. Siitä huolimatta ei olla juurikaan päästy tänä(kään) vuonna kisaamaan mm. mun työvuorojen ja auto ongelmien vuoksi.

Ja tosiaan, erityisen onnellinen olen siitä, että treenaaminen ja kisaaminen on sentään ollut mahdollisuus ja hevonen on terve kavioitaan myöten. Monet lukijoista varmasti seuraavatkin meitä myös esimerkiksi instagramissa, mihin olen päivitellyt myös kavion kasvua ja kengitysten jälkeä, ja tietävätkin jo kavion kasvaneen jälleen ehjäksi. Iloinen olen tästä myös siksi, että alkuun tilanne näytti niin toivottomalta, että olin melkein varma ettei jalka olisi vielä vuodenkaan päästä normaali. Kyllähän tähän n. 9 kk menikin ja noin 10 kk siitä kun ongelma ilmeni. Mutta kuten hevosihmiset varmasti tietävät, ei yhdeksään kuukauteen mahdu kuitenkaan erityisen montaa kengytistä vaikka kengitys väli olisikin vain 6vk. Alkuun jokaisen kengityksen yhteydessä tuntui, ettei siitä ole mitään hyötyä, että kaviota saadaan lyhemmäksi kun aukko oli hankautunut ja kaivautunut suuremmaksi ylös ja sivuille ja sitä joutui useaan otteeseen avaamaan aina vain lisää. Tallin vaihto taisi siinäkin suhteessa olla tosin pelastus, että turve oli kaviolle paljon parempi alusta kuin puru, joka pakkauttui reijän sisään ja hankasi sitä osaltaan syvemmäksi. Pikkuhiljaa kavion sisempi aines alkoi kuitenkin kovettua aukaistusta kohdasta sen verran, ettei aukko päässyt enää juurikaan kasvamaan mihinkään suuntaan.

tässä muutamat kuvat kaviosta vanhimmasta uusimpaan.
Keväällä me käväistiin myös muutamissa kisoissa ja valmennuksia on tosiaan ollut tasaisin väliajoin. Kisojen tulokset ja linkit niihin ratavideoihin, joita olen ladannut päivitin kisakaltenteri sivuille. Menneistä kisoista en siis enää postauksia kirjoita, joten siksi vain ratavideot linkattuna niiden perään. Niiden lisäksi myös meidän valmentaja Satu starttasi kesällä kotikentällä järjestetyissä kansallisissa Hilmalla neljä luokkaa. Syy, miksi en itse ratsastanut oli se, että mulla oli työviikonloppu. Tästäkin saatiin kuitenkin paljon hyötyä irti, sillä Hilma on melko erilainen ratsastaa kisatilanteissa, ja nyt Satu tuntee hevosen entistä paremmin, mikä on tietysti auttanut valmennuksissa.

Blogissa on myös uusi, todennäköisesti hyin väliaikaiseksi jäävä ulkoasu. Sai muuten huomata olevansa hieman ruosteessa banneria väsätessä... Katsotaan nyt innostuisinko taas postailemaan aktiivisemmin, kun tosiaan aikaakin olisi blogillekkin koulutöiden jäätyä toistaiseksi! Inspiraatiota ja ideoita ainakin olisi blogin suhteen :)!

c. Kata Voutilainen

c. Sara Kaasalainen