maanantai 15. lokakuuta 2012

49. Hilmalle activiaa?

anteeksi viikon kestänyt postaus tauko.

Mutta kuten kaikki varmaan tietää, aina ei mene kaikki suunnitelmien mukaan.

Hilmalla siis tuli maanantaina ähkyn oireita joka meni illasta sitten ohi, mutta seurattiin sitä silti koko yö. Aamulla 3 aikaan se kuitenkin alkoi piehtaroida ja jäi lopulta makaamaan pilttuun seinää vasten hengittäen vähän raskaasti, soitettiin eläinlääkäri paikalle ja äiti lähti sitten kanssa tallille. minä jäin kotiin siksi aikaa kun sitten lähdettiin sillon aamulla ajelemaan Laukaaseen klinikalle, koska eläinlääkäri näin kehotti, kun heppa on vielä siinä kunnossa että sen pystyy viemään. (Hilman tilannehan ei siis ollut mikään hälyttävä missään vaiheessa)

Koko tiistai meni aamu ja päivä sitten klinikalla kun hilma letkutettiin 2 kertaa, se käyttäytyi itseasiassa paremmin kun oltais ootettu, tän ähkyn syytä ei tiedetä, oli siis ehkä kaasuähky, mutta eläinlääkäri sano että saattaa johtua esimerkiks vaan siitäkin että on ollu niin lämmin syksy tms. ja niillä on ollut tänä syksynä tosi paljon muitakin ähky tapauksia. Pitkän päivän jälkeen päästiin vielä kotiinkin, tallilla oltiin ehkä joskus 4 aikaan... ja sieltä ihan kotiin asti päästiin vasta myöhemmin.

Hilma ei saanut syödä mitään koko loppupäivänä, ja seurattiin sitä sitten vielä se yö, eikä sillä enää ilmennyt mitään ongelmia, mutta kova nälkä sillä oli! 

Sitten seuraavana päivänä sai antaa jo heinää pieniä määriä parin tunnin välein, ja siitä piti lähteä nostamaan ruokaa pikkuhiljaa, vieläkään Hilma ei syö ihan normaali määrää, mutta nyt 3 päivää sitä ollaan alettu jo liikuttamaan muutenkin kun kävellen.

Lauantaina juoksutin sitä hetken molempiin suuntiin, no virtaa sillä ainakin oli! yhessä vaiheessa lähti pukkilaukkaa portilleppäin, oli siinä vähän pystyssä pysyttelemistä liinan päässä.

Sunnuntaina menin hetken ihan ratsastamalla, puoli tuntia kaikki askellajit läpi suuntaansa.

ja tänään sitten ratsastin jo vähän vakavammin, mutta en kuitenkaan raskaasti. edelleenkin vaan askellajit läpi suuntaansa ja ei paljoo sen kummempaa, vähän pitempään menin kun sunnuntaina.

ja tänään / maanantaina kävin myös keskimäellä tunnilla illalla, ja siitäkin nyt muutama kuva enemmän kuin viimeksi hirvittävän huonolaatuisia kylläkin..








voi hyvä jumala millä tavalla mä oikein tullla istun...


tässä ei näy edes kaikkia, mitä tuolla pellolla oli!






maantantaina lenkkeilyä

...: D

jarkko = )!




lisää lenkkeilyä, ja hienoja kuvia.

sunnuntai, hui kauhee miten pitkä toi sen kaula onkaa:D....!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti