sunnuntai 7. lokakuuta 2012

48. Standing in the lights till it's over

Moi!
Tänään siis aattelin mennä puomeja kentän pohjan mukaan. Se ei tosiaan oo ollu mikään huippu kun sataa vaan joka päivä.
Mutta silti, jotta jonkinlainen järki pysyisi hepan kanssa touhuillessa yllä, pitää välillä ratsastaa kunnolla ilman opettajaakin. Ja nyt kun ei ole pystynyt tosiaan kun menemään koulua ja maastossa, eikä itseasiassa vieläkään hyppäämään.

Ja olipa jotenkin opettavaista mennä pitkästä aikaa ihan vain puomiharjoituksia omalla hepalla! viimeksi me ollaan menty pelkkiä puomiharjoituksia kesällä tuomaksen kurssilla.

tässä on nää puomien paikat että tajuatte noista tehtävistä jotain: D, kaikki oli sinisiä niin päätin numeroida ne.

Hilmallahan kerkesi olla yksi vapaa tuossa lauantaina, niin oli taas heti alkuun jo pöllöenergiaa...
Pyysin jo äitiä hakemaan gramaanit apuun, kun ei siitä hyppimisestä ja pomppimisesta meinannut tulla loppuaan, mutta sillä välin kun äiti oli grmaaneja hakemassa niin taisinpa onnistua tekemään taikoja, koska sen jälkeen se ei enää hillunut läheskään niin paljoo, ja alkuverkka saatiin jotenkin rämmittyä läpi tuloksena jo melkein rauhallinen ja rento heppa.
pinkeetä

Puomejahan tulin heti alusta asti, menin siis ihan vaan tuota 4 pääty-ympyrä puomia ja sitten menin myös isoa ympyrää ylittäen aina 3 ja 4 puomin molempiin suuntiin ravissa ja laukassa, vaihtelevalla menestyksellä, mutta isommalla ympyrällä onnistui aika hyvin.

Annoin Hilman kävellä pari keirrosta ja nostin sitten laukan tuossa pääty-ympyrällä ja tulin ensin 4 puomin, että saa taas jonkinlaisen tuntuman siihen laukkaan, ja tulin sitten pari testikeirrosta 1 ja 2 puomilinjalle vasemmasta kierroksesta.

Kun tiesin millainen tuo väli on ratsastaa, alkoi kontrolli ja kokoamis harjoitukset, jotka onnistuivatkin lopulta tähän suuntaan hyvin! laukka käynti siirtymisistä ei vielä tunnin lopussakaan tullut täydellisen nättejä, mutta kaikkea ei korjata yhdellä tunnilla. Saatiin kuitenkin nättiä koottua laukkaa tähän suuntaan, niin että hevonen oli kuulolla: ).

<3
Mutta mitä tapahtuikaan kun suuntaa vaihdettiin oikeaan? Tästä äsköisestä kauniista laukasta ei ollut enää tietoakaan, mentiin puomit pää taivaista kohti, ja kun otin pidätteitä niin seurasi heti raville tiputus, eikä mistään tahtonut tulla mitään. Siinä jonkun aikaa koitettiin ähertää tehtäviä vaihdellen, ja välillä myös suuntaa vaihdellen, ja vasta loppu tunnista sain tämän kiltin ja kuuliaisen hepan.

tulin muutamia tehtäviä noilla 1,2 ja 3 puomeilla ihan hyvälläkin menestyksellä vasemmasta, mutta sitten kun vaihdettiin oikeaan ja yritin saada 6 laukkaa molempiin (joka on siis hilmalle vähän lyhyt)
niin ei taas meinannut tulla mitään. Voi kun ratsastaisin yhtä paljon kun valitan.

Äiti esitti kysymyksen, mitä teet tähän suuntaan eri tavalla kun toiseen, kun se ei tänne onnistu? Vastasin että teen kaiken samalla tavalla, mutta hetken mietittyäni tajusin, että en tiedä sittenkään teenkö. Istuin vähän tiiviimmin pohkeet ympärillä ja kun tulin puomeille uudestaan, niin kappas! 6 laukkaa kaarteeseen ja 6 laukkaa suoraan väliin tuli heti.

Tulin sitten vielä muutamaan kertaan niin että aloitin laukan nostosta vasempaankierrokseen, käänsin 1 puomin takaa 4 puomille ja vaihdoin siinä laukan, ja sitten jatkoin 3,2 ja 1 yrittäen saada enää vain hyvät lähestymiset puomeille ja paikat sopiviksi. Taisinkin tulla tuota kaarevaa linjaa 5 laukalla ja suoraa linjaa 4 tai 5 laukalla, kun saatiin siihen sitten kokonaan onnistunut kierros ilman yhtäkään kolahdusta niin lopetettiin siihen.

Ja tuli meille molemmille tuossa puuhassa hikikin!
ja tuossa on kaikki huikea kuvasaldo tältä päivältä.

Millonkohan viimeks oon kirjottanu näin paljon yhestä päivästä?

muutama edellisviikon kuva:
möllipää peruuttaa puskaan.


laukanvaihtotehtäviä

kävin myös torstaina tuomaksella tunnilla, sielläkin aiheena puomit ja menin muumilla: D, tän enempää ei kuvia ollu ni en jaksanu siitä sitten kertoa

ja kävin kattoo pinjan reenejä pe: D

2 kommenttia:

  1. Tää oli kiva pitkästä aikaa kunnolla kuulla mitä teitte ja miltä heppa tuntu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos: D... ehkä jos sillontällön jaksais kirjottaa vähän pitemmästikkin?

      Poista