maanantai 5. syyskuuta 2016

Hannan valmennukset (kuvapostaus)

Hilmalla oli kengitys juuri maanantaina, ettei tarvitse löysillä kengillä hypätä
Heips! Kirjoitan nyt valmennuksista näin kuvien kanssa, ja lisään videot omaan postaukseen myöhemmin, kun saan ne kasaan. Valmennukset oli siis tuttuun tapaan Sorsasalossa ja Hilma jäikin taitotalleille yöksi äitin töitten vuoksi, ettei tarvinnut kiireen takia jättää toista päivää välistä. Se olikin onneksi myös tosi tyytyväisen oloinen ja katseli mielellään vähän isomman tallin menoa. Keskiviikko aamuna se oli tarhannut vähän aikaa, mutta oli jo sisällä kun tultiin. Tultiin aika ajoissa ennen meidän ryhmän alkua niin kävin sitten kävelyttämässä Hilmaa, kun se on kuitenkin tottunut tarhaamaan koko päivän.






Ekana valmennuspäivänä, eli tiistaina, aloitettiin verkka puomeilla ravissa ja laukassa. Nämä tehtävät sujui ihan hyvin, mutta Hilma puski kaarteet vähän lapa edellä enkä oikein saanutkaan sitä sitten missään vaiheessa kunnolla avuille. Hyppyjä tultiin joitain verkka tehtäviä ja sitten rataa. Aika simppeleitä tehtäviä ja esteitä. Kaikki sujui siis aika ok, vaikka hevonen ei täysin mun avuilla tehtäviä suorittanutkaan.
  Hilma oli ihan tosi innoissaan ja alkuun melko jännittynyt pitkästä aikaa muualla hyppäämässä. Se teki kivan teräviä hyppyjä ja kerran mä meinasinkin tippua, kun se ponnisti niin voimakkaasti pyöreällä selällä enkä ollut ihan hereillä :D... Muuten eka päivä sujui meidän osalta ihan hyvin, hauskaa meillä molemmilla ainakin oli, vaikka ei voisi erityisen hyväksikään menoa kutsua.

Mulla kiertyi varpaat tosi paljon ulospäin hypyissä, koska olin jännittynyt ja sitä kautta väärässä asennossa lantion seudulta

tän hypyn jälkeen multa meni tasapaino ja meinasin tippua

 Seuraavana päivänä tehtävät oli vähän teknisempiä, missä meillä tulikin sitten ongelmia vastaan. Edellisen päivän videoinnista oli tosin se hyöty, että mä paransin mun ratsastusta siitä ainakin sata kertaa. Kiinnitin huomiota tosiaan tuohon mun jalkaan, liioiteltuun yläkropalla mukaan menoon ja huonoon ryhtiin. Näitä koitin siis korjata ihan alkuverkasta asti ja huomasi kyllä eron hevosen ratsastettavuudessa. Muistui taas mieleen, että mitä hevosta lähellä oleminen käytännössä tarkoittikaan, mutta sen toteuttaminen jäi kuitenkin vielä askeleen päähän. 
  Suurimmat ongelmat tuli esteiden välisessä kontrollissa ja omassa kropan hallinnassa. Kaikki meni hyvin kun saatiin mennä normaaleilla väleillä linjat, mutta yksi askel pois okserilta pystylle.... mission impossible, ainakin melkein. Me yritettiin siis tosi monta kertaa tätä, ennenkuin se onnistui. Multa meni melkein poikkeuksesta vähän tasapaino okserilla ja ainakin kolme askelta sen jälkeen päästä vaikuttamaan hevoseen, jolloin oli jo liian myöhäistä tehdä mitään. 
  Alkoi kyllä turhauttamaan ihan todella, todella paljon, kun hevonen hyppäsi hyvin, mutta itse en vaan osannut. Ja vieläpä yksinkertaista tehtävää pienillä esteillä.. Noh, tässä todellakin huomaa että varsinkin mulla on melkoisesti rutiinin puutetta kesän jäljiltä. Ei auta nyt sitten muuta kun ahkeraa treeniä molemmille, kuntoa ja rutiinia tekemiseen.



hups, tuli vähän pohjaan.. :D







Nyt sitten mietintä myssyssä miten talven velmennuskuvioiden kanssa menetellään. Joko käydään säännöllisesti Satun treeneissä taitotalleilla ja Bennyssä ja Hannassa silloin kun niitä on, tai toinen vaihtoehto olisi mahdollisesti aluevalmennukset, jos niihin on vielä avoin haku. Tai sitten jotain tasapainottelua näitten välillä tai jotain ihan muuta?  Aluevalmennus katsaukset olisi ollut tällä samalla viikolla, mutta sinne meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä, vaikka näitä valmennuksia ja kisoja ei olisi ollutkaan. Katsellaan mitä tehdään, mutta valmennusta tarvittaisiin varsinkin mun osalta ja hyvillä pohjilla olisi hyvä käydä hyppäämässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti