keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Hannan valmennukset 13-14.9


Päästiin siis tosiaan jo pian uudestaan valmennuksiin, kun Hanna Tardiveau tuli taas Kuopioon. Valmennukset tuli tosi hyödylliseen saumaan ja menikin suhteessa edellisiin todella hyvin! Kiva, että nyt oikeasti ollut mahdollisuus valmentautua aktiivisemmin, sitä on tarvittukin. Koska tämän postauksen kirjoittaminen venähti vähän, en valitettavasti enää muista tarkemmin fiiliksiä. Mulle tuli myös suuria teknisiä haasteita, joten videoita ei ole vieläkään.. Latasin toisen päivän videon varmaan 4 kertaa ja jokaisella se heitti laadun pikselimössöksi yli puolista videoista. Kokeilin siis ladata eri laaduilla, mutta ei. Elokuvatyökalussa ei riitä oikein kapasiteetti käsitellä noin isoja videoita ainakaan niin, että laatu säilyisi ja koneessa ei riitä tehot pyörittää laadukkaampia ohjelmia, super ärsyttävää!

 Huomatkaa muuten tosiaan valmennusten päivämäärä tätä lukiessa, sillä julkaisin jo tätä ennen Satun ja Hilman hypyistä postausta, vaikka se tapahtui valmennusten jälkeen. Se saikin todella yllättävän määrän katseluita ja nousi blogin koko ajalta toiseksi eniten luetuksi postaukseksi about 4 tunnin sisällä. Hassua, kun eihän se mitenkään erityinen postaus kuitenkaan ollut :D. Sitä edellisessä postauksessa kuitenkin julkaisinkin joitain kuvia näistä valmennuksista, mutta en sitten kertonut valmennuksista vielä mitään.


Molempina päivinä meni siis hyvin, ja toisena vielä vähän ensimmäistä paremmin. Olin itse hevosen selässä puolta rennompi kuin edellisillä kerroilla, mikä tietenkin vaikutti istuntaan positiivisesti. Mulla nähtävästi onkin ihan hyvä/riittävä lihaskunto, toisin kuin epäilin. Piti vain muistaa hengittää ja loptettaa lihasten turha jännittäminen. Mainitskinkin jo edellisellä kerralla, kun kerroin hannan valmennuksissa ainakin jonkun kuvatekstin yhteydessä, että mun varpaat kääntyi ulospäin hypyissä, koska jännitin lonkkia. Nyt olin kuitenkin oikeasti vielä huomattavasti rennompi selässä kuin silloin kumpanakaan päivänä, niin hevosta lähellä oleminen ja tiiviisti hiljaa istuminen ei ollut enää niin kaukainen ajatus.

  Meillä soi taustamusiikkia valmennuksien aikana ja valmennuksen alussa sieltä soi Horse Attack Sqwadin Hevosmies ei hellitä, mihin Hanna naureskellen tokaisikin "Niin Tiia." :D Niimpä niin. Luovuttamisen vaihtoehto ei tosin ole edes käväissytkään mielessä. Epäonnistumiset tarkoittaa vaan enemmän töitä ja treeniä. Varsinkin tässä tilanteessa, kun tietää, että osaaminen riittää korkeammallekkin tasolle, on motivaatio korkealla tehdä asioita sen eteen!



Tähän loppuun vielä edellisistä hannan valmennuksista ensimmäiseltä päivältä video, jonka onnistuin aikaisemmin lataamaan. Huomaatte varmaan ihan pelkistä kuvistakin eron istunnassa tähän videoon verrattuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti