keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

145. Seurakisoissa Suonejoella !


Huh, vihdoin koeviikko ohi ja hetken helpotus.
Nyt palautus viikonlopun kisoihin! Käytiin siis suonejoella vanhamäellä seuraeste sekä -koulukisoissa lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantaina esteet oli melko illasta ja varsinkin kun mentiin 2 viimeistä luokkaa, eli 100cm ja 110cm.
Kokeiltiin siis tosiaan ensimmäinen 110 tutussa paikassa ja seurakisoissa. Kysyin viime aluevalmennuksissa valmentajan mielipidettä siitä mennäänkö vielä näihin kisoihin 110cm ja perustelin sillä, että olis tuttu maneesi ja tutut esteet niin mulle olis henkisesti helpompi hypätä täällä kun jossain muualla ja seurakisojen radat on yleensä helpompia ja näillä perusteluilla sain vastauksen että fiiliksen mukaan.
No, järkytyksekseni kuitenkin kaikki esteet olivat aivan tapissaan ja molemmat radat oli 12 tai 13 esteen mittaiset.. Rataantutustumisissa olinkin varmaan viimeisenä vielä tuskailemassa sitä miten muistan, onneksi sitten kuitenkin muistin! 

Metri meni melko huonosti, ratsastin itse vähän huolimattomasti mutta onneksi mulla on niin loistava ja rohkea tamma, että pelasti mut kyllä ihan totaalisesti. Esimerkiksi sarjalle olisi todellakin molemmilla kerroilla voinut kieltää tai tiputuksen mahdollisuuskin olisi ollut suuri, mutta selvittiin kuitenkin nollilla rata maaliin, vaikka kaulallakin käväisin radan aikana.. Mua oikeesti hieman jopa hävetti metrin radan jälkeen, kun oli tullut ratsastettua niin järkyttävän huonosti..

Onneksi aloin oikeasti ratsastamaan 110, sillä muuten ei oltais selvitty radastakaan. Tässä vaiheessa olin jo täysin muuttanut mielipidettäni siitä että tämä seuraluokka tosiaan olis ollut helpompi kuin aluekisoissa. Jo rataan tutustumisessa katsoin ykkösestettä kauhulla, se oli kamalan leveä ja ihan tapissaan. Onneksi saatin tulla sitä verkkaokserina, vaikka jo silloin pelotti hypätä se :'D. Harvemmin on oikeasti ollut fiilis että ykköseste ihan varmasti syö meidät! Rata meni kuitenkin superhyvin ja tuntui tosi helpolle ratsastaa kun ajattelin vaan kokoajan Marian antamia ohjeita : Laukkaa kaarteisiin, pohje kiinni ja kokoajan pystyssä!
Harmillisesti kuitenkin nykäistiin 2 puomia uusinnassa alas, mutta silti jäi kyllä hyvä fiilis siitä radasta :). 




On mulla ihan hyvä estetamma :)..!

Koulurataa en valitettavasti vielä ole saanut ladattua joten sen julkaisen vielä ihan lähipäivinä tai ehkä jo tänää erilliseen postaukseen ja siitä tarkempaa analysointia sitten, mutta koulupäiväkin meni ehkä jopa odotettua paremmin, ja prosentit oli paremmat kun mitä olisin voinut odottaa radan jälkeen jossa hevonen oli lähes koko matkan pohkeen takana ja vieläpä pukitti 2 kertaa. Ulkokentällä Hilma kuitenkin tuntui paljon paremmalle ratsastaa vaikka kenttä vähän huonossa kunnossa olikin, joten ehkä me näyttäydytään vielä kesän mittää jossain ulkokisoissa kouluradalla, en tiedä ?

nämä kuvat ovat tosin otettu vaan radan jälkeen loppuverkka ravailuista ja muutamia kuvia sen harvinaisuuden tähden , että me tosiaan käytiin koulukisoissa :'D. Ja meistä on joskus tosiaan melko vaikea saada hyvää kuvaa...















4 kommenttia:

  1. Tuo 110 cm ratahan oli tosi kivan näköinen! (: Meillä on ensimmäinen kymppi edessä niissä KuoRin Äitienpäiväkisoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)! Muakin kyllä jännitti ihan hulluna siirtyä jo heti kauden toisissa kisoissa tonne 110! mut Hilma on oikeestaan parempi isommilla esteillä joten tähtäimessä ois tää kausi mennä nyt tuota 100 ja 110cm, mut meilläkin seuraavat kisat ehkä vasta sitten äitienpäiväkisat:D

      Poista
  2. harmi ku tuo video ei oo tarkennettu :/ mistä sää tunnet tuon Marian ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kieltämättä :/, äiti ei oikein hallihe tuota meidän järkkärillä videoimista. Ja jos siis Maria Valkosesta puhutaan molemmat niin Marialla on samalla tallilla hevonen (taino ehkä vastuuheppa) :)

      Poista