keskiviikko 1. helmikuuta 2017

I'm in love with the shape of you

Heips! Eilen Hilmalla oli tosiaan kengitys, jonka jälkeen kävin sitten ratsastamassa sen. Äiti halusi kuvata vähän sen liikkumista, joten ajattelin laittaa pätkiä tännekkin. Nämä pätkät nyt hyvin kaunistelemattomia ja leikkaamattomia, eli niissä hyvin rehellinen kuva siitä, miltä meno todellisudessakin näytti. Itseasiassa nämä videot näyttivät mun mielestä lopulta paljon paremmalta, kuin miltä se selkään tuntui. Mulla oli nimittäin fiilis, että se on yksi pitkä pötkelö joka hölköttää eteenpäin hitain etusin :D.

Tultiin myös vähän puomia, sillä me voidaan taas hypätä! Äiti jutteli vähän kengittäjän kanssa, joka oli sitä mieltä, että kavioaines on lohkeamankin kohdalta kovettunut sen verran, että voi ihan huoletta normalisti hypätä, ja me ollaan kyllä itsekin jo samaa mieltä. Itseasiassa tänään mulla olikin suunnitelmissa tehdä Hilmalle pientä kavalettijumppaa, että saadaan siltäkin taas vatsalihaksia töihin , kun ei olla päästy menemään oikein edes hangessa. Tämä tietää kyllä tehojumppaa meille molemmille!

Sen pidemmittä puheitta päästän teidät suoraan videon pariin! Mulla oli hieman teknisiä ongelmia videon äänen lataamisen kanssa ja siitä tuli mykkäfilmi. Pistäkää tästä kuitenkin taustamusiikkia pyörimään:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti