keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Estetunti Kaapolla, kontrollia pikkuesteillä

vanha kuva alkuvuoden jumppasarja tunnilta Kaapon kanssa
Heips! Sain nyt vihdoin itseäni niskasta kiinni ja väsäsin viimeviikkoiselta tunnilta videokoosteen. Kävin siis tosiaan taitotalleilla Satun hyppytunnilla. Tälläkin viikolla oli tarkoitus mennä Bennyyn, mutta voikin olla, että se jää tällä kertaa välistä. Sain siis jälleen Kaapon ratsukseni ja tunti menikin paljon paremmin kuin Hannan valmennus edellisellä viikolla sen kanssa!

Ei hypätty siis missään vaiheessa mitää isoja, lähinnä tehtiin vähän haastavampia tehtäviä pienillä esteillä, mikä olikin tosi kiva! Tehtävät oli sen verran haasteellisia, että ihan nappiin meillä ei tainnut mikään suoritus kerralla mennä, mutta saatiin kaikki kuitenkin sujumaan. Videolta näkyykin aika hyvin kaikki hypyt, ihan alkuverkkaa äiti ei ollut kuvannut ollenkaan. En oikeastaan muista enää tarkemmin fiiliksiä, mutta Kaapo tuntui paljon paremmalta kuin se on aijemmin tuntunut! Se jäi tosin ehkä aavistuksen hitaaksi, mutta tehtävätkin osaltaan vaativat sitä.. ennemmin vähän liian hiljaa, kuin liian kovaa tässä tapauksessa. 


Mulla oli jotenkin tosi kivaa, ei mitään stressiä onnistumisesta tai epäonnistumisesta, niinkuin oman hevosen kanssa valvovan silmän alla toisinaan enemmän tai vähemmän saattaa olla. Kivaahan se on toki omankin hevosen kanssa, mutta nyt oli jotenkin eri tavalla kivaa, hirmu rentouttavaa päästä vähän hyppäämään. Ehkä se on siinä, että Kaapon kanssa mun ei tarvitse repiä stressiä mistään tavoitteista, eikä estekorkeuksillakaan ei ole mitään merkitystä, voi vaan olla ja elää siinä hetkessä niinsanotusti ilman huolta huomisesta :D. 

No mutta, sitten siihen videoon! Jätin siihen äänet sellaisenaan, koska siitä kuului tosi hyvin valmentajan kommentit ja ohjeet. Ensi kerralla voisin koittaa virittää edelliskertaa paremmat äänentallennus järjestelmät ja tehdä seuraavasta videosta taas sitten ääniraidallisen (mun kommenteilla)! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti