maanantai 21. syyskuuta 2015

Pikaista päivittelyä


Moi! Pitkästä aikaa muutamia kuvia ihan omastakin kotitreenistä ehkä viime viikolta tai sitä edelliseltä? miksei koskaan voi tulla päivittämään ajoissa? Olisi ehkä jotain mahdollisuuksia muistaa mitä oli tarkoitus kirjoittaa...
  Hilma on kuitenkin ollut itseasiassa muutamina päivinä superkiva sileän treenissä, tein yhtenä päivänä mm. onnistunutta vastalaukka tehtävää, superhyviä laukanvaihtoja ja takaosan käännöksiä. Ollaan myös maastoiltu jonkun verran, mutta maastolenkit on yleensä aika kevyitä koska tiet ovat sen verran kovia tai kivisiä tällä hetkellä, ettei niillä uskalla paljoo käyntiä enempää mennä. Meidän kotikentän pohja on myös ollut aavistuksen kova ainakin kunnon hyppäämistä ajatellen joten ollaan menty vain lähinnä kavalettejä ja pikkuesteitä (60-max 90cm), ettei jaloille tule liikaa "turhaa" rasitusta.
  Viime viikonloppuna pyörähdettiin myös pitkästä aikaa kisoissa, josta kirjoittelen postausta vielä ihan erikseen, joten nyt sen pitemmittä puheitta päästän teidät kuvien pariin :)!






typerä oikea käsi.












3 kommenttia: