lauantai 27. kesäkuuta 2015

epäaktiivinen bloggaaja, tarkastuskäynti klinikalla ja ostoksia

Moi! Meistä tai minusta ei ole taas hetkeen kuulunut mitään, enkä itsekkään oikein tiedä miksi. Aikaa on ja postailtavaa riittäisi, mielenkiintoa vain ehkä hieman liian vähän? Ajattelin kuitenkin ainakin nyt tulla edes vähän päivittelemään miten meillä menee.

 Killerin kisojen jälkeen käytiin Mikko Piiralan valmennuksissa 2 päiväisesti. Oli muuten todella hyvät valmennukset ja todella tarkka valmentaja! Sai jo yhdestä päivästä paljon uusia ajatuksia ja ratkaisuja ongelmiin. Hilma ei kuitenkaan vielä näissäkään valmennuksissa tuntunut aivan täysin omalta itseltään ratsastaessa joten päätettiin jättää seuraavalta viikonlopulta Iisalmen kisat välistä. 

hyi mikä könötys mulla :I

Pieniä epäilyksiä alkoi hiipiä mieleen hevosen ja etenkin sen jalkojen terveyden tilasta. Meillä oli tarvetta hampaiden raspaukselle ja rokotukselle joten pyydettiin eläinlääkäriä samalla katsomaan myös Hilman jalkoja (sen takajaloissa on siis jatkuvasti ollut jonkun verran nestettä). Päivääkään Hilma ei ole meillä olo aikanaan kuitenkaan edes ontunut, mutta eläinlääkäri oli kuitenkin näistä turvotuksista sitä mieltä, että kannattaa käydä kuvauttamassa, jos vaikka selittävä syy löytyisi. Varailtiin sitten klinikka aika, joka saatiinkin suhteellisen nopeasti ja onneksi vieläpä Kuopioon.

kuvauksia odotellessa

Klinikka reissu meni kaikin puolin hyvin. Taivutuskokeet oli täysin puhtaat ja kuvista ei löytynyt oikeastaan mitään, muuta kuin nätit luut! Röntgenin lisäksi kintereet vielä ultrattiin, eikä siinäkään näkynyt mitään, ei luissa eikä nivelissä. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että neste kertyy pelkästä rasituksesta, sillä mistään ei mitään muuta selittävää syytä löytynyt. Toinen limapussi on kuitenkin hieman ärtynyt joten saatiin siihen pieni kuuri tulehduskipulääkettä ja kokeiltavaksi ulkoista kortisooni hoitoa. Hilma on siis pienellä kesä/sairaslomalla nyt hetkisen ja sen jälkeen voidaan ainakin jalkojen puolesta olla taas täysillä menossa (ellei sitten jotain muuta satu!) Mutta olipa huippua, että klinikka käynti oli kerrankin näinkin "turha" ja nyt voidaan jatkossa hyvillä mielin hypätä pelkäämättä, että hevonen olisi rikki :)!


Sitten siihen toiseen, aina kivaan ja mielenkiintoiseen juttuun, niihin ostoksiin! Keltään ei varmaan jäänyt huomaamatta viime postauksessa meidän uudet jalustimet. Pitihän niiden kanssa sopiva otsapanta hommata, ja huopakin löytyi oransseilla kanteilla, mitä ei vaan voinut jättää kauppaan... vaikka vain jalustinhihnoja lähdettiin ostamaan. Otin vielä mun joululahjaksi saaman hööksin lahjakortin mukaan kun tarkoitus oli pyörähtää matkuksessakin, ja keksin sille sitten vihdoin käyttöä ja ostin sillä vielä testaukseen laatta martingaalin. Ihan mielenkiinnosta vain olen pitkään miettinyt, että haluaisin sitä kokeilla joten tulipahan nyt ostettua sekin :D.











Muuten me ollaan nyt kesän aikana maastoiltu tosi paljon, ihan vaan siksi, että mua ei ole vaan huvittanut yhtään mennä puurtamaan pölyiselle kentälle. Hilmakin on kyllä ollut vaan sitä enemmän innoissaan, mitä ryteikköisimpiin puskiin ollaan sen kanssa menty :D. Ollaan oltu aika kirjaimellisesti puskaratsukko, mutta eikai se mitään haittaa!

4 kommenttia:

  1. Hyvä ettei klinikalta löytynyt sen kummempaa :) kivoja hyppykuvia btw!

    VastaaPoista
  2. Puskakausihan on vaan molempien päälle hyväksi, jaksaa puurtaa taas pölyisellä kentällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D, nojoo ehkä se on välillä ihan hyvä puksutella vähän rennommin. Nyt alkaa kyllä taas olla jo hirvee hinku takas kisakentille ja valmennuksiin! Pitäs vaan malttaa antaa hepan vielä pari päivää lomailla, nyt on kuitenkin onneksi jo lääkekuuri loppu :).

      Poista