sunnuntai 24. marraskuuta 2013

135. Otsikon paikka on tässä.


Ei vieläkään mitään uutta, kylmempien ilmojen takia kenttä mennyt aika koppuraksi ja liikutella on voinut vain pellolla, jonka pohja puolestaan on onneksi pysynyt hyvänä. Turvotus jalasta ei vieläkään ole mennyt kokonaan ohi, en kyllä oikein ymmärrä vieläkään mistä vois johtua. Jatkellaan kuitenkin vielä ainakin toistaiseksi liikuttamalla ja kylmäilyllä, että nesteet lähtis. Hilma sai myös uuden loimen, mikä meneekin huomenna ekaa kertaa käyttöön. Sen verran mitä kokeiltiin niin vaikutti kyllä istuvan hyvin ja mun silmään tosi kivannäköinenkin :).

pakettijalka hevonen







Suunnittelin muuten hieman, että jos olisi mitenkään aikaa toteutukselle niin voisin yrittää väsätä joulukalenteria, mutta alustavien suunnitelmieni jälkeen jäi kuitenkin vielä monia luukkuja tyhjäksi joten ajattelinkin taas kääntyä teidän puoleen.

Haluaisitko sinä joulukalenterin blogiin?
entä onko sinulla ideoita tai toiveita luukkuihin?

huomioikaa kuitenkin, että minulla ei ole mitenkään aikaa toteuttaa jokapäivä videopostauksia tms, joiden toteutukseen tarvitsee hieman enemmän aikaa ja vaivaa (ja olen laittanut noita hieman enemmän panostusta vaativia erikoispostauksia luukkuihin jo suhteellisen monta), mutta kaipaisin vielä jotain monipuolisia ja ehkä erikoisempia ideoita :)?

2 kommenttia:

  1. Postaus 25 vuotiaan Tiian silmin, millaista elämä on nyt ja mitä tahot vielä kokea yms:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, hei tosi hauska idea muuten :D! en vaan tiedä onko musta ajattelemaan tuonne asti

      Poista