keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Minusta on tullut pullukka

Kahden huonomman kisakauden ja todella paljon vähentyneen treenin jäljiltä pakko todeta ja myöntää, että mä olen päässyt lihomaan. Mun ja Hilman aktiivisimmalla kisakaudella 2014 piti oikeasti huolehtia myös riittävästä oheisliikunnasta ja sitä painotettiin ja harrastettiinkin myös aluevalmennusten ohella. 2014 liikutin osan vuodesta myös 2 hevosta, pääsääntöisesti vuodesta n. 3kk ja muutoin silloin tällöin. Vielä 2015 tsempatiin alkuvuodesta ja kisakausi lähtikin hyvin käyntiin, mutta päättyi ikävästi kengitysongelmien takia lyhyeen.. mistä lähtikin alamäki meidän molempien, sekä ratsun että ratsastajan kunnon kanssa.

Kesä 2014 c. Miia K

Hilman kuntoa olen kyllä mielestäni onnistunut pitämään kohtuullisen hyvin yllä. Ei se teitenkään täydessä kisakunnossa ole tällä hetkellä, mutta sen kanssa mulla on kyllä toimivat treenit, joilla hyvään kuntoon päästään tarvittaessa nopeastikin. Itsestäni en kuitenkaan voisi sanoa samaa. Olen tainnut taipua selittelemään huonosti menneitä ratsastuksia vähän liikaakin rutiinin puutteen piikkiin, kun en vain ole myöntänyt itsellenikään kuntoni todella huonontuneen. Nyt sen kuitenkin teen, ja vielä julkisesti, sillä muutos on oikeasti niin konkreettinen (etten meinaa mahtua samoihin ratsastushousuihin kuin viimevuoden tammikuussa). Varmasti monet seuraajat ovat huomanneet myös lataamistani videoista eron ratsastuksessani. En hallitse kroppaani yhtä hyvin kiitos lisäkilojen ja huonontuneen peruskunnon.

Tämän postauksen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut vain voivotella tai hypätä itsesäälin pohjattomaan kuiluun. Päinvastoin, tavoitteenani on ennemminkin nostaa ratsastajan oheisliikunnan tärkeys esille. Toisaalta myös postauksen kirjoittaminen aiheesta tuo mulle ehkä lisäpaineita tehdä töitä kroppani hyvinvoinnin eteen vielä enemmän, sillä enhän tietenkään halua kenenkään katselevan kesällä kisasuoritustani kentän laidalta miettien, että pullukka mikä pullukka, ei pystynyt siihen kuitenkaan. Kuulostaa ehkä hieman kierolta ajatusmallilta, mutta tämä ei tietenkään ole tärkein syy. Tärkein syy on mun oma halu olla parempi ratsastaja.

Mun omaa halua tulla paremmaksi ratsastajaksi korosti syksyn valmennuksissa kohdatut epäonnistumiset. Olin oikeasti kuin puulla päähän lyöty, kun treeniin palaaminen ei sujunutkaan mun odotusten mukaisesti, vaan kaikki tuntui taas oikeasti hankalalta. Mulle tuli olo, että muutos täytyy tapahtua, tai Hilman selkään saa muussa tapauksessa tulla joku mua parempi ratsastaja. Siinä tilanteessa tuntui oikeasti niin pahalle, että tehtävät epäonnistuivat vaan siksi, että mä en fyysisen kuntoni kanssa pystynyt suorittamaan tehtäviä niin hyvin, kuin mun niitä parhaansa mukaan yrittänyt hevonen olisi ansainnut.

Kesä 2016, c. Leevi A - ihan normaalipainoinenhan mä olen, mutta kyllähän tässä edelliseen kuvaan on kontrastia.. kröhöm

Tässä siis tiivistettynä lähtökohdat meidän, ja etenkin mun treenaamiselle tälle kaudelle. Ekana askeleena on siis ratsastajana minun parempi fyysinen kunto. Tämän vuoksi olen suunnitellut tekeväni tälle vuodelle selkeän liikunta ohjelman ja sen lisäksi aijon ensimmäistä kertaa ainakin kokeilla myös ruokaohjelmaa. Mä olen nimittäin aina ollut tosi huono pitämään kiinni säännöllisistä ruokailu ajoista. Huonot ruokailu tottumukset tietenkin verottavat yleistä jaksamis tasoa ja ovat muutenkin tärkeä osa hyvinvointia. Mun tavoitteena ei siis ole laihduttaminen tai mitkään suuret muutokset, tavoittelen vain hyvää peruskuntoa ja yleistä hyvinvointia. Tiivistettynä, haluaisin taas viihtyä kropassani oikeasti (ja mahtua vielä samoihin vaatteisiin, kuin viime vuonnakin :D).

Kunhan saan treeni ja ruokailu ohjelmat valmiiksi, tai ainakin sinnepäin, kirjoittelen varmaan lisää niistä myös tänne. Sitä ennen olisi kuitenkin super kivaa, jos keskustelua voisi jatkaa hieman kommenttiboksiin, sillä olisi kiva tietää myös muiden ratsastajien kokemuksia ja näkökulmia :)! Tässä muutamia asioita:

  • Onko sinulla treeni tai ruoka ohjelmaa, millaiset?
  • Jos ei, millä tavoin treenaat ja ruokailet?
  • Onko sinulla hyviä treenivinkkejä juuri nimeomaan ratsaststa tukevaksi oheisliikunnaksi?
  • Entä muuten vain hyviä vinkkejä ohjelmien tekoon?

6 kommenttia:

  1. Mulla on pesisharrastuksen tiimoilta paljon monipuolista liikuntaa ratsastuksen lisäksi, joka on kyllä hyvä :) Pesistreenejä on 3-5 kertaa viikossa riippuen vähän miten esim. Kuopiohalli on varattuna, treeneistä yhdet on juoksutreenit, 1-2 kuntopiiri+lajitreeni ja loput sitten puhtaita lajitreenejä :)
    Ruokailustakin meillä on ohjeita, ei siis mitään "saat syödä x määrän kaloreita yms", vaan kerrotaan, mitä kannattaa syödä rankoilla viikoilla ja mitä sitten kevyemmillä. On myös vinkkejä aineenvaihdunnan ylläpitoon ja parantamiseen :)
    Kuntosalihan on aina hyvä, sillä siinä saa monipuolisesti ja melko tarkasti treenattua niitä haluttuja lihasryhmiä. Pesiksen koen tosi hyväksi siksi, että se on monipuolinen laji ja vaatii monenlaisia taitoja- ainut, mitä haluaisin lisätä listaukseen, on että venyteltäisiin paljon enemmän, sillä huomaan ihan hevosen selässäkin, miten ei välillä meinaa nivusen venyminen riittää mihinkään ja siten istunta on kuin rautakanki :'D Mutta kannattaa mahdollisimman monipuolisia asioita tosiaan tehdä ja etsiä se itselle mukavin ja sopivin harrastusmuoto- oli se sitten vaikka ryhmäliikuntaa tai kotitreeniä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, et arvakkaan kuinka usein olen haaveillut, että itselläkin olisi aikaa jonkun ns. kakkoslajin harrastamiseen! Jalkapallo ois mulle itselleni sellainen kiva mielenvirkistys, mutta liian vähän aikaa sitoutua joukkuelajiin. Sulla siis varmasti sinänsä ihanteellinen tilanne :)! Ryhmäliikunta ja sen tuoma pieni paine on mulle toimii aika hyvin, mutta esimerkiksi salikortit ovat aika kalliita, niin se ajatus on sitten vähän omalta kohdalta jäänyt. Suunnitelmissa oli kuitenkin juurikin kotitreenejä tällä hetkellä. Niistä kun vain saisi sellaisen rutiinin aikaiseksi, ettei käy niin että kohta ne jääkin kokonaan. Kiitos kommentista :)!

      Poista
  2. Ihana huomata etten ole yksin näiden ajatusten kanssa :D Ite asetin tavoitteen tälle kaudelle että olisin paremmassa sillä se helpottaa kaikkea. Pari vuotta sitten otin saman tavoitteen ja kas kummaa kun kaikki oli hieman helpompaa, mutta sitten se vain jäi. Nyt huomasin että vielä pienen treenitauon jälkeen kunto on tippunut ennestään ja se rupeaa kyllä ärsyttämään itseä, jolloin vasta saan asian eteen tehtyä jotain. Vaikka kaikki vaatteet vielä mahtuvat hyvin päälle, huomaan että vatsan seutu voisi olla paremmassa kunnossa, ja helpompi tehdä sen eteen nyt jotain ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

    Varsin samanlaiset tavoitteet täällä, mukava päästä lukemaan muiden suunnitelmista jos niistä saisi itselle jotain hyötyö myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vielä on aikaa välttää keski-iän kiloja :D! Mullakin vielä mahtuu kyllä samat vaatteet, mutta tiukimpien ratsastushousujen kohdalla huomaa jo hieman ikävää kiristystä vyötärön seudulta ja saa hieman kiskoa päälle.. Joten mielellään mahtuisi samoihin vielä jatkossakin :'D.

      Kiva, se oli ajatuksenakin, että voisi olla muillekkin jonkinlaista hyötyä tai suuntaa antavaa jos jakaa tännekkin vähän millaista oheisliikuntaa harrastettu ja millaisin tuloksin jne. :)!

      Poista
  3. Tsemppiä tälle vuodelle :) Ihana blogi muuten, ensimmäistä kertaa tänne eksyin ja varmasti tulen uudestaankin lueskelemaan!
    Mulla itellä ei ole mitään ohjelmaa, mutta merkitsen syömiset ylös (en laske kaloreita/makroja, osaan ne aika hyvin arvioida mielessäni, joskus on toki kiva tarkistaa tarkemmin että meneekö makrot mitenkä) ja samalla tulee myös syötyä 3 tunnin välein aina kun voi, eli mulle sopivalla välillä. Ratsastan 2 kertaa viikossa, käyn salilla kerran viikossa (tunnin kokovartalotreeni), 1-3 lenkillä (kävely/juoksu/pyöräily) viikossa ja sitten kotona kahvakuulaa ja pelkällä kehonpainolla juttuja aina välillä. Mun tavoite on tälle vuodelle saada paremmat vatsalihakset, muut lihakset on mulle hyvässä kunnossa, mutta vatsoissa on parantamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)! Kuulostaa omaan korvaani ainakin aika hyvältä sun systeemi. Omalla kohdalla haluaisin kokeilla ehkä hieman tarkempia ohjelmia siksi, että saisi niistä rutiinin ja ja tulisi oikeasti tehtyä kunnolla, eikä vähän sinnepäin! Tietenkin itse tulee ratsastuksia n. 4-7 kertaa viikkoon, niin senkin mukaan vähän eritavalla voisi suunnitella kevyemmille viikoille esimerkiksi lisää muuta liikuntaa, eikä vain laiskotella itsekkin silloin kun hevonen on rennommalla :D.
      Vatsalihakset on kyllä tosi tärkeä tuki ratsastajalle! Mulla on puolestaan lihaksisto suht. hyvässä kunnossa tuon ylimääräiseksi kertyneen rasvan alla, mutta aerobinen kunto ja hapenotto kyky huonoja. Mitäpä niillä lihaksilla tekee sitten kun niiltä loppuu happi..

      Poista