tiistai 25. lokakuuta 2016

Linkkaa blogisi parhaat!

Heips, siitä onkin jo aikaa, kun tän postauksen päätin tehdä. Olin jo aijemmin selaillut kaikki blogit läpi, mutta vasta nyt päätin ruveta oikeasti kirjoittamaan ajatukset niistä ylös. Osallistujia tulikin lopulta ihan mukavasti, mikä oli tosi kiva :)! Osaa blogeista aloinkin seuraamaan, eli uutta luettavaa siis löytyi, mikä tavoitteena olikin tän toteutuksessa. Mutta sen pidemmittä puheitta jatketaan siihen, mitä blogeja valitsin!


MK riding oli siis ensimmäinen valintani, ensimmäinen selvästi "silmään pistänyt" blogi muiden joukosta. Ulkoasu on kivan rauhallinen, siisti ja sieltä löytää helposti etsimänsä. Pidin myös blogin päätähdistä, eli blogissa esiintyvistä hevosista. Yleisvaikutelma muutenkin hyvä, ja selkeää tekstiä, jota helppo ja kiva lukea. Plussana vielä joistain postauksista bongasin analyyttisempää teksitä omaan makuuni. Tätä blogia ryhdyinkin lukemaan, vaikka enemmän oman lajin, tässä tapauksessa tarkennettuna esteratsastukseen painottuvat blogit kiinnostavatkin itseäni enemmän!



Tämän blogin valitsin ehdottomosti seuraavaksi mainittavan arvoiseksi! Hassua, että nämä blogit, joissa ei esteratsuja seikkailekaan, onnistuivat tälläkertaa herättämään enemmän mielenkiintoa. Tämä blogi nimittäin ei edes ratsuihin painottunut, vaan ravureihin.  Kaunis yksinkertainen ulkoasu oli tietysti iso plussa, mutta tykästyin myös sisältöön. Tykkäsin nimittäin kirjoitustyylistä ja sen lisäksi tekstit ovat pullollaan laadukkaita ja hienoja kuvia! 



Kolmas, minkä halusin tähän ottaa onkin poniblogi! Aikalailla samoilla periaatteilla kuin edellisetkin. Pidän ulkoasusta, tässäkin blogissa se on siisti ja selkeä. Erityisen suloinen poni, josta ei varmaan edes voisi olla liikaa kuvia esillä! Myöskään itse teksteissä ei juuri moittimisen aihetta, ei ainakaan mitään silmäänpistiä/häiritseviä kirjoitusvirheitä tms, vaan helppolukuista tekstiä ja kivoja postauksia. Tämäkin meni siis omalle lukulistalle!



Viimeiseksi haluan linkatuista blogeista nostaa vielä hieman lukijamäärältään edellisiä pienemmän blogin. Tässä blogissa erityisesti pidin ihanan suurista sekä hyvälaatuisista kuvista, joita postauksista löytyi sopivan paljon. Tekstissäkään ei moitittavaa ja ulkoasukin ihan silmää miellyttävä. Postaustahdista tosin hieman miinusta, sillä viimeisimpinä kuukausina postauksia tullut melko harvaan. 

Jos jotain kiinnostaa vielä tsekata minkälaisesta joukosta nämä valikoituivat, linkki kommentteihin tässä! Ehkä joku muukin löytää jotain lisättävää omalle lukulistalleen :)!

4 kommenttia:

  1. Oi, olipa kiva lukea omasta blogista arvio! Kiitoksia :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Huomasin vasta nyt, että blogini on päässyt tähän mukaan! Suuri kiitos palautteesta! :)
    Postaustahdista annan myös itse itselleni vähän miinusta, mutta ehkäpä tämä tästä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sinne, että kiva kun osallistuit! enkä voi sanoa itsekkään olleeni aktiivisin bloggaaja näiden vuosien aikana, mutta toisaalta ei aina tarvitsekkaan olla, joskus tauko on vain hyvästä :D.

      Poista