torstai 30. huhtikuuta 2015

Rataharjoituksissa


Eilen me käytiin tosiaan Satun ratatreeneissä Sorsasalossa. Säähän oli oikein perinteinen aina äitienpäivänäkin nähtävä räntäsade! Onneksi me ei olla sokerista ja tuo kisakentän pohja pysyy hyvänä todella kauvan vaikka sataisi mitä. Kylmä mulle kyllä kuitenkin tuli ja joka ikinen vaatekappale, mitä mulla oli päällä valui vettä tän reissun päätteeksi.
 Itse treeni sujui vielä verkassa ihan hyvin, mutta radalla sitten tulikin vähän isompia ongelmia. Hilma ei ole ikinä, ei varmasti ikinä kieltänyt noin montaa kertaa saman treenin aikana ja muutenkin sen kaikki kiellot tämän vajaan 3 vuoden aikana mitä se on mulla ollut, on ollut melkolailla kahden käden sormilla laskettavissa. Sen käyttäytyminen oli kuitenkin varmasti monen syyn summaa, mutta suurin syy oli se, että tälläkertaa hevosta jännitti. Me ei olla liikuttu edes trailerilla mihinkään syksyn kimmon kisojen jälkeen, eikä tosiaan pitkään aikaan kumpikaan olla hypätty näillä korkeusilla mitään, eli hevosella on varmasti rutiinin puutetta ja sen epävarmuutta laukaisi varmasti vielä se, että verkkapohja alko käydä vähän liukkaaksi ja siellä sen toinen taka jalka lipsahti vähän ponnistuksessa suht iso kokoiselle okserille, se hyppäsi kyllä puhtaasti ja hyvin yli, mutta säikähti ehkä vähän itse ,kun jalka ei pitänytkään. Normaali tilanteessa tuollainen ei varmasti olisi hevosta hetkauttanut, mutta nyt oli jännitys todellakin herkässä jo valmiiksi.
 Treeni ei kuitenkaan ehdottomasti ollut huono kaikista kielloista huolimatta! Oli hyvä nähdä tätäkin puolta tammasta, joka aina on valmis hyppääämään mistä paikasta hyvänsä ja yleensäkkin ilolla tekemässä tätä hommaa. Kyllä siitä tälläkin kertaa selvästi oli kivaa päästä tekemään kunnolla töitä, mutta jännitys ja rutiinin puute vaikutti paljon. 



Rata oli siis 110-120 cm korkeudella. Sarjahan meille oli kaikista vaikein asia radalla, mutta Satu sanoi, että Hilma vaikutti siltä ettei se uskonut mahtuvansa väliin ja siksi niin monta ohi menoa, ja sitten kun päästiin myös b osasta yli, tiputuksia tuli a osalle, koska Hilma tavallaan katkaisi hypyn pystylle saadakseen enemmän tilaa sarjan väliin. Sarja väli kuitenkin oli ihan sopiva, eikä mikään mahdoton tehtävä ja lopulta me päästiinkin sarjan molemmat osat puhtaasti.
 Oli todella hyvä, ettei Satu kaikesta huolimatta helpottanut tehtäviä tai laskenut esteitä ja saatiin lopulta kaikki onnistumaan. Vahvisti taas omaa uskoa siihen, että kyllä mä kuitenkin osaan. Toki olisin voinut estää suuren oosan noista kielloistakin jos olisin osannut ennakoida. Yleensä Hilmasta vaan huomaa heti jos se epäröi, paikat olivat suurimmaksi osaksi ihan hyviä ja olen niin tottunut siihen että se yrittää huonommastakin paikasta. Nyt tuli vaan niin yllätyksenä, että se tosiaan voi kieltää vaikka kaikki olisi ennen estettä ihan hyvin, se vaan olisi tarvinnut noissa tilanteissa vielä vähän enemmän paineistusta ja tsemppiä, että kyllä näistä yli päästään!
 Kokonaisuudessaan siis, epäonnistumisista oppii eniten. Tämä oli erittäin hyvä treeni tilanne hevoselle kun toistoja piti tehdä niin kauan että homma toimi. Nyt vaan lisää hyppyjä hevoselle menetettyä rutiinia takaisin, niin ehkä homma lähtee taas siitä toimimaan :)!



pitkästä aikaa Hilma oli super rauhallinen ja jopa väsyneen oloinen kotona :D teki sen pienelle päälle hyvää saada taas kunnolla ajateltavaa.



Ollaan kokeiltu nyt myös parina päivänä savea noihin sen takasiin, jotka vähän keräävät nestettä. Näin lyhyellä koe ajalla ei vielä voi paljoa sanoa, mutta vaikuttaa ihan toimivalta! Varsinkin kun prinsessa tamma ei kestä takajaloissaan juuri minkään sortin suojia.. savea se ei ainakaan saa potkittua irti :D.

2 kommenttia:

  1. Toi video oli ihan sika kiva! :D Hauskin kohta oli kun otit Hilman kaulasta kiinni :D Ja määki opin sikana mun virheistä aina tunneilla! ;)

    VastaaPoista
  2. haha :D, joo onneksi on olemassa valmentajat :)!

    VastaaPoista