perjantai 29. maaliskuuta 2013

99. Hyvää pääsiäistä: )


Heips!

Hiemanko jos meinaa aina unohtua ja jäädä ja tallaantua kaiken muun alle blogi ja bloggaaminen?
Mut Hilman kanssa ei oikeestaan mitään erikoisempaa, kuhan vaan kotona körrötelty. Hilmalla on vähän ollu kevättä rinnassa ja taitaapa sillä vähän kiimakin taas olla... villittäs hirveesti mut töitä ei silti viittis tehä kunnolla, kun pupunloikat ja sinkoilu on kivempaa, pääsiänenkin on niin kai sitä kerran vuodessa voi pupua leikkiäkkin, (ehkä vähän päätöntä pääsiäistipuakin?)
Nojuu, on tamma ihan asiallisestikkin toiminut : D, silti jotenkin jaksaa viikosta toiseen ihmetyttää sen päähänpistot! jotenkin se onnistuu vähän väliä yllättämään positiivisessa ja negatiivisessä mielessä käytöksellään ja tekemisillään ja välillä siitä ei osaa edes sanoa.

Ja tuossa on siis pientä videokoostetta olisiko ollut keskiviikolta? tuossa on hyvin pieni osa pätkistä mut niistä oli myös paljon epäonnistuneita yms, äiti ei oikein ole sisäistänyt ton järkkärin kanssa videoitten ottamista.. mutta tärkein oli se että minä näkisin taas pitkästä aikaa että miltä mä siellä selässä näytänkään.. ja en kaipaa videosta taas pelkkää valitusta siitä kuinka käsi heiluu tai jonkun mielestä vaikka sahaan, kuinka pohkeet heiluu kuinka en osaa istua siellä tai hevonen tekee sitä tai tätä, tiedostan kyllä itsekkin useimmat ongelmakohdat ja mehän opetellaan kokoajan, joten miettikää edes mitä kommentoitte jos on aivan pakko se tehdä, mutta totuushan on se että mua ei kiinnosta jos näytän jonkun mielestä perunasäkiltä tai vaikka variksen pelättimeltä hepan selässä :D! 

Sitten taas asiasta toiseen, nyt muutamana viimepäivänä ollaan käyty Tarun kanssa tallilla, koska mulla on ens viikolla sellanen kansainvälinen nuortenleiri, tosin ihan suomessa ja Hilmalle piti saada sitten jotain liikuttajaa. No Tarulla on mahdollisuus käydä omalla autolla ja näytti jo 2 ratsastuskerran jälkeen yhteistyö siltä että varmasti pärjää :)... joten ensi viikolta on sitten turha odottaa postauksia mutta tässä vielä muutamia kuvia Tarusta ja Hilmasta.










Ainiin ja siitä varustehankinnasta:D, tosiaan ostettiin nuo uudet suojat koska edelliset tippui peltoon ja mulla ei riittänyt oikein into aina kiireessä olla laittamassa pinteleitä, kun joka kerta ne melkein kastui ja sitten sai olla käärimässä ja ärgh! ja enpä tajunnut tuota että varmasti hämäsi tuo rintaremmiin ilmestynyt pehmuste, mutta sen laitoin vaan sen takia että tuota rintaremmiä ei saanut ilman karvaromaania satulan alla tarpeeksi tiukalle, jäivät vähän roikkumaan ja ei tuo muutenkaan tossa haitta, eipähän hankaa.. mutta nyt kuitenkin laitettiin tuo karvaromaanikin takaisin kun tuo satula pysyy parhaiten omalla paikallaan ja hyvässä asennossa sen kanssa:).

8 kommenttia:

  1. siis ihan hirveen näköistä menoa, ootte mennyt tosi paljon taaksepäin! ja toi sun istunta :Dnam
    mutta tuolla toisella näyttää ihan hyvältä meno ainakin kuvien perusteella vaikka hilmasta onkin tullut aikamoinen luikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mä vaan nää, että hilma ois luikku :D just hyvässä lihassa . get a life ano ~ :D

      Poista
  2. onpaha muute asialline musiikki videossa xD

    VastaaPoista
  3. Hevonen on hienossa kunnossa, ei liian laiha eikä etenkään liian lihava niinkuin monet tuppaa olemaan. Liikkuu hyvin kauniisti ja on pääosin rento. Tasapainoinen istuntasi mahdollistaa tämän, sillä silloin et häiritse hevosen luonnollista liikettä, kiva heppa ja kiva video :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha kiitos:D, kiva saada väliin tälläisiäkin kommenttaja varsinkin siitä kun me mennään koulua (vaikka sainkin hyvät naurut kun ylemmän aninyymin kommentin luin)... yleensä en viitti ees kouluvideoita lisätä koska tuntuu että ihmiset etsivät pelkät virheet esiin eivätkä huomaa mitään hyvää, kai se kuitenkin on tärkeintä että edes yrittää vaikka tää kouluratsastus ei todellakaan ole meidän laji.. ja muutenkin kiva kuulla muittenkin suusta esimerkiks että mulla on tasapainoinen istunta, koska vielä aika reilu puolivuotta sitten kun hilma tuli mulle en pystynyt edes istumaan sen isossa ravissa estesatullalla tai saanut sitä kulkemaan edes muodossa saatikka sitten missään peräänannossa: D

      Poista
    2. Ei hilma kyllä tossa videolla ole rentoa nähnytkään, vastustelee sun jokaikistä pidätettä?

      Poista