lauantai 16. maaliskuuta 2013

98.Otsikon paikka taitaa olla tässä

Moi!

Keskiviikkona juoksutin hilman, kun sen irtokenkä lyötiin sittenkin kiinni, ja sillä oli niin paljon virtaa kävelylenkkien ja vapaitten jälkeen että en viitsinyt edes mennä tekemään mitään aivokuolemaa sinne selkään. Torstaina kuitenkin mentiin jo ihan kunnolla, ajattelin että kävisin alkuverkat maastossa kun sillä kuitenkin olisi vielä ihan hirveesti energiaa.. en menny ees pitkälle mut sain just sellasen sopivan reippaan alkuverkan siel maastossa ja sitten kentällä heppa malttoi paremmin keskittyä kun alettiin tekemään kunnolla töitä, lunta satoi kyllä niin paljon että ei siellä eteensä paljoo nähnyt ja lunta kertyi hirmu vauhilla reisienkin päälle vähän väliä! mut silti Hilma toimi ihan tosi kivasti ja mun oli paljon helpompi olla kyydissä estesatulan kanssa niin tehtiin erillaisia siirtymä tehtäviä ja vastalaukkaa tms, ja kaikista ilosin olin siitä että edes se kaikista pahin mörkönurkka joka on pelottanu ihan joka päivä ei pelottanut nyt melkein yhtään ja päästiin sieltäkin ohi ilman että keskittyminen siirtyi tehtävästä mörköihin! Tää oli selkeesti joku hyvänmielen treeni päivä meillä molemmilla ja siinä hurahtikin 2 tuntia!  seuraava päivä olikin taas ihan erillainen...

IMG_0620 IMG_0622 IMG_0623 IMG_0624 IMG_0625 IMG_0633 IMG_0634 IMG_0635 IMG_0637

Ajattelin siis hypätä pieniä esteitä, koska ei olla viimeviikolla ollenkaan, eikä alkuviikosta ollenkaan hypätty, kenttä oli vähän liukas ja siinä oli vähän lunta joten pidettiin esteet pieninä.. Jo alkuverkassa Hilma tuntui vieläkin tosi energiseltä ja vähän säpsyili omiaan jopa eilisen 2 tunnin treenin jälkeen.. Taivuttelin sitä, tein paljon ympyröitä ja sik sak väistöjä että saisin sen keskittymään paremmin tekemiseen, onnistuinkin joissain määrin.





















Tähän väliin tää ratapiirrustus voi olla ihan paikallaan.. vähän epäsymmetrinen todellisuuden kanssa. tosta siniseltä puomilta pysty siis tekee pääty ympyrää törmäämättä okseriin ja siitä pysty helpostikkin tekemään hyvän tien tuolle siniselle kavaletille törmäämättä okseriin..








IMG_0639




IMG_0643 IMG_0644 IMG_0645 IMG_0646

Verkkahypyt otin ensin tuolle siniselle kavaletille keltaisen okserin edestä ja välillä sinisen puominkin edestä, ja sitten okserille sinisen kavaletin ja ristikon välistä. Ensimmäisenä keltaiselle okserillehan tuli kielto... siis voi kamalaa kun kentälle oli ilmestynyt erivärinen este! toisinaan tuo hilman energisyys purkautuu tuollaisena pelleilynä.. toisinaan taas terävinä hyppyinä ja isona laukkana, sopii miettiä kumpi on parempi!


IMG_0649 IMG_0650 IMG_0654 IMG_0655 IMG_0656 IMG_0658 IMG_0661 IMG_0662
Sitten tulin erillaisia tehtäviä ja radanpätkiä.. joissa pääteemana oli temponmuuntelut (kokoaminen ja pidentäminen eri esteille/tilanteisiin) ja oikeastaan myös laukanvaihdot. Välillä Hilma kuumui näissä liikaa eikä meinattu pystyä suorittamaan kaikkea ihan niinkuin piti... mutta tuli myös monia hyviä pätkiä.

IMG_0663 IMG_0665 IMG_0667 IMG_0668 IMG_0669 IMG_0670
pyysin äitiä sitten nostamaan esteitä vähän ja tultiin muutamia hyppyjä vielä niille, näistä jäi hyvä fiilis, vaikka hilma olikin innoissaan menossa esteille se antoi kuitenkin suhteellisen hyvin hidastaakkin kun pyysin rauhallisempaa laukkaa : ).

IMG_0710 IMG_0879 IMG_0926 IMG_0763 IMG_0997

Tänään lähdettiin aika myöhään ajelemaan varkauteen, kerettiin kuitenkin katsomaan 120 ja 130 luokkaa ihan hyvin, kuviakin yritin räpsiä mutta tuntui etten enää osaa kuvata ollenkaan:D.. jotain itsekriittisyyttäkin havaittavissa mutta silti!

http://tiiaah.kuvat.fi/kuvat/Kisat+2013/Estekisat/Ha-71+Kuvansi+kansalliset+16.3/ tuolla lisää kuvia jos kiinnostaa.

Tänään lähdettiin  tallille sitten niin myöhään että ei keretty paljoo tehdä mutta ei ollut sen kummempia suunnitelmissakaan joten eikai se haitannutkaan. Mutta voi hirveää kun kentällä oli pimeä ja kaikki kaverit tallissa ja mörköjä aivan puskat pullollaan. Jonkun aikaa se oli kun aikapommi siellä alla, mutta saatiin siitä huolimatta myöhemmin ihan hyviäkin pätkiä ravissa ja laukassa kun hilma muisti että eihän siihen pimeyteen välttämättä kuolekkaan...

Ainiin ja yksi varustehankintakin tehtiin, huomaako joku kuvista mikä? + saatiin Tiinalta muutamia ihan kivoja huopia mitä hän itse ei enää tarvinnut :), voisin laittaa niistäkin vaikka tässä kuvia jos muistan ottaa seuraavan kerran tallilla.

ja oho miten innostuin vaihteeks kirjottamaan:D.. toivottavasti joku jaksoi lukea.

3 kommenttia:

  1. Uudet martingaalit?:D Tai ainakin toi karvajuttu tossa! Hienot on:)

    VastaaPoista
  2. suojat ainakin taitaa olla uudet ?: ) Voisitko tehdä ihan uuden varustepostauksen videona ? Ja voisitko tehdä josksu videopostauksen tallipäivästä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin jos saan joskus sellaisen kaverin tallille mukaan jota ei haittaa näkyä videossa... yksinään tai äitin kanssa on vaikeeta tehdä ja varustepostausta mä en oo vielä koskaan toteuttanutkaan :D.. suunnitellut olen mutta toteuttaminen on aina jäänyt! koitan kuitenkin silloin tällöin toteuttaa näitä erikoispostauksiakin :).

      Poista