maanantai 12. helmikuuta 2018

Pakkaspäivien kuulumisia




Heips! Pitkästä aikaa meillä oli luotto kuvaaja Pinja paikalla ja kivoja uusia kuvia tuli on vino pino! Ajattelin koittaa malttaa näiden julkaisun kanssa ja säästellä hieman julkaisematontakin materiaalia, mutta ei musta ole sellaiseen joten tässä tulee pitkästä aikaa erittäin kuvatäyteinen postaus kuulumisten kera.

Me ollaan menty Hilman kanssa nyt aika paljon pihalla, kun kenttä oli aurattu nyt tosi hyväksi. Hilma on nimittäin tehnyt erittäin selväksi sen kannan maneesissa pyörimisestä, eli ei kiinnosta sitten yhtään (paitsi sitten ehkä hieman, jos pääsee irti). Ulkona se on mihin vuodenaikaan tahansa aivan eri hevonen ja huomattavasti mielyttävämpi ratsastaa ellei pääse villiintymään liikaa. Lisäksi se on köhinyt pölyä ulos vähän normaalia enemmän ratsastuksien alussa, joten parempi meidän molmpien hengitysteillekkin tulla pois sisältä pölyyntymästä entisestään. Onhan meillä myös edelleen kaviossa reikä, sekä monta muuta tyhmää pientä kolhua ja riviä jaloissa, joille lumi on puhtaampi alusta.

Hilmalla siis on todennäköisesti jotain sädemädän tapaista tällä hetkellä molemmissa takajaloissa, ilmeisesti monen tekijän summana, mutta osittain edellisen täysin toisesta syystä aiheutuneen irtoseinämän myötä kavio on ollut riskialtiimpi kaikelle muullekkin. Googlailun tuloksena ja kengittäjän kanssa käydyn keskustelun perusteella voi olla, että tämähetkinen karsinan alunen on aiheuttanut tämän uusiutumisen. Kavio ongelmien johdosta molempiin takajalkoihin on puhjennut siis myös riviä. Ärsyttäviä juttuja, mutta onneksi näiden kanssa vielä elää ja jospa tämä pikkuhiljaa helpottaisi ahkeralla hoitamisella. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroinkin, tämä ei onneksi vaikuta liikutukseen, eikä hevonen ole missään vaiheessa asian vuoksi kipuillut.




Me käväistiin myös klinikalla edellisellä viikolla, missä oli tarkoitus tehdä hammastarkastus, sillä edellisestä alkaa ainkain, mikäli mun muistiin on minkäänlaista luottamista, olla jo vuosi. Sen lisäksi Hilman takakintereitä tyhjennettiin nesteestä ja piikitettiin niihin tällä kertaa hieman eri ainetta kuin edellisillä kerroilla. Hilmalla on siis aijemmin potkinut ruoka-aikaan jalkansa turvoksiin ja sen molempiin kintereisiin on jäänyt tämän seurauksena nestekertymää. Haitta on lähinnä vain kosmeettinen ja kintuista löytyy useat kuvat, sekä taivutuksissa hevonen on meidän omistuksen aikana saanut ainoastaan nollaa. Piikitys tehtiin siis lähinnä omistajien mielenrauhan vuoksi ja testimielessä pitkästä aikaa. Raspata Hilmaa ei tarvinnutkaan ollenkaan, sillä oli siisti hyväkuntoinen hammaskalusto, ikenet ja suunpielet, mikä on tietenkin oikein positiivinen uutinen! 

Äiti kuitenkin varasi eläinlääkäri ajan hyvin extempore vetona ja hieman ajattelematta, joten doping varoajan vuoksi suunnitelmat kisakauden avauksesta siirtyvät vasta ensikuuhun ensi viikonlopun sijasta. Harmittaa hieman, mutta ainakin ensi kerralla muistaa ajatella nämä asiat loppuun asti. Nyt meillä on kuitenkin lisäaikaa valmistautua entistä paremmin seuraaviin kisoihin ja aikomuksena olikin käydä muutama reissu treenaamassa ennen kuin pyyhälletään suoraa päätä kisoihin. Hevonen ei ole nimittäin taas matkustanut sitten viime lokakuun, sillä klinikka reissukin oli sorsasalon sisällä. Myöskin hevosen klinikka käyttäytyminen herätteli minua itseäni siihen, että Hilma ei ole pitkään aikaan ollut vieraissa paikoissa tai jännittävissä tilanteissa ja reissaamisen pieni rutinoituminen tekisi sille enemmän kuin hyvää, ettei se käytä kisoissa kaikkea energiaansa stressaamiseen.



pukin siivittämä laukannosto näyttää about tältä






Näiden kuvien kuvauspäivänä raviradalla oli alkamaisillaan ravit n. tunnin sisään ja Hilma saikin kummasti vauhtia ja typeriä ideoita kun testikuulutukset alkoivat kajahdella ja ihmisiä ja autoja vilahdella raviradan puolella. Muutenkin Hilma oli kyseisenä päivänä suhteellisen hankala ratsastaa, se olisi miellään kokoajan halunnut rullata itsensä kaulasta todella lyhyeksi tai vaihtoehtoisesti mennä pitkäksi ja matalaksi ja sain kyllä yrittää varsin tosissaan saada sitä kulkemaan asiallisesti, etenkin siinä vaiheessa kun tammaeläimen keskittyminen harhaili parhaansa mukaan raviradan pelottavuudessa.

Kaikesta huolimatta, kuten kuvista voitte varmaan nähdä, se liikkuu nykyään todella paljon paremmin ja on saanut etenkin etupäähän melko paljon massaa jos vertaa siihen mitä se oli viime vuonna samoihin aikoihin. Silloin oli tietenkin myös aivan eri tilanne, mutta myös sen ratsastettavuus on parantunut roimasti! 

tämä ilme tällä hevosella ei lupaa koskaan mitään hyvää.


sit lähettiin karkuun!

meinasin kertalleen lentää kyydistäkin, kun tuli niin iso pukki ja hilman tyyliin erittäin nopea suunnanmuutos käynnistä ..

keskittyminen täys 10.

ja kun tammaa alkaa villittää, niin se myös näkyy ja tuntuu :D..

pitäsköhän mun opetella pitämään nyrkki kiinni,kun pidän tässä todistetusti yhdellä sormella ulko-ohjaa kädessä.





ratsastatteko te talvisin mielelummin sisällä vai ulkona?

2 kommenttia:

  1. Upeita nää kuvat! Hauska tuo sun melkein tippumiskuva :D
    Olen tottunut menemään vuodenajasta toiseen pihalla ja näin talvisin on sentään mahdollisuus mennä jopa pellolla! Toki maneesi mahdostaisi ympärivuotisen treenaamisen, mutta kyllä tähänkin tottuu, että mennään ulkona :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! :) meillä on vasta ensimmäinen kokonainen talvi maneesitallilla, ja kyllähän se helpottaa valtavasti treenaamista! Kuitenkin tykkään myös paljon mennä ulkona, varmaan juurikin siksi, kun on niin tottunut siihen :D

    VastaaPoista