sunnuntai 9. elokuuta 2015

Drive in - rataharjoituksissa sorsasalossa






Käytiin siis piiitkästä pitkästä aikaa hyppäämässä! Sairaslomalta palailu on sujunut hyvin ja jalasta on ainakin vielä pysynyt hyvin neste poissa :). Nämä rataharkat sattuivat juuri sopivaan ajankohtaan meille, joten päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme. Hyppytaukoa meille kerkesi kertyä tosiaan n. 7 viikkoa, joten en tiedä oliko yksi kuopion isoimmista ulkokentistä järkevin paikka ekalle hyppykerralle :D. Hilma käyttäytyi kuitenkin taukoon nähden todella hyvin ja hyppäsi innokkaasti ja mielellään. Radalla se oli vähän malttamaton, mutta ei kuitenkaan mikään villi ja pidätteet tuli vielä suhteellisen hyvin perille.
 Huomasi kyllä omasta tekemisestäänkin olevansa vähän ruosteessa, meinasin monta kertaa tehdä samoja vanhoja typeriä virheitä ja jouduinkin pääni sisällä karjumaan itselleni koko radan mm. "Älä lähde tuuppaamaan, ODOTA!" ja "Anna sen laukan sujua kaarteissa" kun olisi tehnyt mieli jostain kumman syystä jäädä himmailemaan ja sitten tuupata estettä kohti. Sarjan jälkeen myös mun kädet näyttää aivan karmivilta, kun multa tippui ulkopuolelta sarjalla jalustin ja keskityin ilmeisesti vain sen takaisin saamiseen, ei näin. Liiottelin muutenkin vähän ylävartalolla mukaan menoa, kun esteet olivat vielä kuitenkin aika pieniä. Hypättiin rata siis 100-105cm korkeudella, jonka ajattelimme olevan sopivan helppo ja kiva korkeus aloitella ja juuri sopiva se taisikin meille näihin treeneihin olla :). Nyt vaan ihan innoissani odotan seuraavia hyppytreenejä ja loppukauden kisoja, on tää vaan niin kivaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti