Heips! En ole taas hetkiseen päivitellyt blogia, nyt on kuitenkin kirjoitukset takana ja voi ehkä ihan hetkisen taas hengähtää, vaikka koulun suhteen riittääkin vielä tekemistä. Mennään kuitenkin sen pitemmittä puheitta suoraan aiheeseen. Benny Vandervaeren tosiaan kävi Hilman selässä muutamana kertana nyt jo jokunen viikko sitten. Idea oli ratsastaa tammaa hieman läpi, sillä se on ollut nyt välillä hieman hankala ja samalla ottaa muutamia vähän isompia hyppyjä. Hilman itsetunnolle nimittäin on nyt taas enemmän kun paikallaan onnistuneet hypyt vähän pitemmän tauon jälkeen. Minun oma säheltäminen sen kyydissä, myöskin tauon jälkeen, on ollut vähän sitä luokkaa, että en halua omien epäonnistumisien pilaavan hevosen halua hypätä. Herkkis tamman kanssa pitää olla aika tarkkana, vaikka se antaakin aika paljon ratsastajan virheitä anteeksi.
Ensimmäisellä kerralla en itse päässyt valitettavasti katsomaan, kun olin Etelä-Suomessa ja äiti oli sopinut Bennyn kanssa hieman salassa tämän ratsastuksen. Ennakkotietoja Bennyllä ei juuri ollut hevosesta, oli tietysti nähnyt meitä nyt joitain kertoja hyppäämässä valmennuksissa, mutta esimerkiksi Satu oli sanonut vain, että kiva hevonen. Noh, arvata saattaa, että Hilman ratsastettavuus tuli kuitenkin hieman yllätyksenä. Sitä en kiellä, etteikö se olisi kiva hevonen. Onhan se, mutta se avautuu ehkä hieman eri tavoin, kuin monien muiden hevosten kohdalla. Äiti toki varoitti hieman etukäteen, että se on nopea liikkeissään, mutta Hilma kyllä osaa yllättää uudet ratsastajat siinä suhteessa lähes joka kerta. Myös Benny sai siis kokea ilmeisesti muutamat äkkikäännökset ja muut pönttöilyt. Sinänsä onkin lohdullista, että tamman tempuissa oli Bennyllekkin hieman haastetta.
Muutamien hyppyjen jälkeen käsitys hevosesta oli kuitenkin muuttunut ilmeisesti melkolailla positiivisempaan suuntaan ja vähän korotettujen esteitten jälkeen Hilma olikin jo kiva hevonen. Ymmärrän kyllä aivan täysin, jos sen kanssa sileän työskentely ei alkuun täysin vakuuta hevosen kyttäillessä jokaista maneesin nurkkaa. Ollaan saatu kuitenkin Bennyltä tosi hyviä vinkkejä varsinkin tuon kyttäilyn unohtamiseksi. Hilma osaa olla välillä nimittäin varsin raivostuttava sen suhteen. Se ottaa maneesista aina yhden tai useamman nurkan kytättäväksi, muualla se saattaa suorittaa tosi hyvin ja rentona, mutta tähän kulmaan ratsastaessa leviää varoittamatta. Se on siis pakko ratsataa vähän enemmän valmistellen kulmiin, muuten saattaa itse päätyä huomaamattaan tutkimaan nurkan pohjan laatua yksinään. Se on harrastanut tätä samaa myös ulkokentillä niin kauan kun jaksan muistaa, mutta aina ainoastaan kotona. Vieraissa paikoissa sillä on jotain käytöstapoja ja usein se onkin paljon mielyttävämpi ratsastaa muualla kuin kotona. Ei sen kanssa pääse siis ikinä tylsää tulemaan kotona treenatessakaan.
Toisella kerralla olin siis myös itse mukana tallilla. Tältä jälkimmäiseltä kerralta on myös kaikki postauksessa esiintyvä materiaali. Tällä kerralla pääsin siis myös itse keskustelemaan mm. meidän tämänhetkisistä ongelmista ja puheeksi tosiaan tuli myös tuo Hilman kulmien ja toisinaan kaiken muunkin mahdollisen kyttäily. Kun sanoin, että se on joka ikinen päivä samanlainen alkuun, ei Benny itseasiassa pitänytkään sitä ollenkaan huonona asiana, vaan tokaisi vaan että: "hyvä, se on hyvä merkki. Hevonen ei ole ainakaan pitkästynyt." Miten senkin nyt sitten ottaa. Toisaalta Benny teki myös saman havainnon, kuin olen itse tehnyt jo kauan sitten. Nimittäin sen, että Hilma yrittää säpsähdyksillään paeta pohkeen ja ohjan välistä ja sitä kautta välttyä työnteolta edes hetkeksi. Possuilua, eikä mitään muuta, vaikka joku voisi väittää kipeän hevosen oireiluksi. Kova tyttöhän se olisi juoksemaan vaikka maailman ääriin väsymättä, mutta kun sitä pyytää työskentelemään läpi kropan oikein päin... Hilma osaa muuntautua oikeaksi laiskimukseksi, vaikkei sitä heti kättelyssä muuten hyvin energisestä hevosesta välttämättä uskoisikaan.
Kaikesta huolimatta Benny oli vielä toisenkin kerran jälkeen siinä mielipiteessä, että kiva hevonen ja kiva hyppy. Isompaa ei halunnut meidän satulalla kuitenkaan hypätä, joten ensi kerraksi koitetaan saada lainasatulaa. Tuossa meidän zaldissahan on siis hyvin minimaaliset polvituet, joten ymmärrän hyvin jos se tuntuu vähän isompiin polvitukiin tottuneelle hieman heittoistuimelle. Maku asioistahan ei voi kiistellä, kelle sopii mikäkin ja jokaiselle jotakin. Itse puolestaan olen kokenut isommat polvituet estesatuloissa ahdistavana, sillä ne usein työntävät jalan tiettyyn asentoon, mistä sitä ei juuri sitten liikutella suuntaan eikä toiseen. Jokatapauksessa Benny kuitenkin sanoi, että hevonen vaikuttaa kyllä kapasiteettikkalta hyppäämään myös isompia. Ensi kertaa odotellessa siis! Hyvältähän parin työskentely näytti kokonaisuudessaan muutenkin, vaikka Hilman pitikin testata uusi kuski siinä missä kaikki muutkin.
