keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Helppo itsetehty joululahjaidea heppatytölle!


Moi! Tälläkertaa tuleekin vähän erilaista postausta, askartelin nimittäin tänään pienen "taulun" Hilmasta. Julkaisin tuon ylemmän kuvan jo aikaisemmin instagramissa, mutta tuli sitten vielä mieleen, että miksen jakaisi ideaa blogissakin, joulukuukin alkaa jo ensi viikolla! Idea ei tosin ole edes oma keksimäni, vaan joskus jo monia vuosia sitten saimme tehdä ratsastuskoulun heppakerhossa tälläiset hevosenkenkä taulut lempi hepoistamme! Itseasiassa tuo kenkä onkin säilynyt mun kaapissa siitä asti, mutta aijempi kuva siitä on lähtenyt irti. Kivempihan olisi tietysti ollut, jos kehys olisi oikeasti juuri Hilman vanha kenkä, mutta sen kokoinen tuo on kuitenkin, että voisi hyvin vaikka mennäkkin sen etukengästä.

Laitetaan tähän nyt pieni ohjeistus oman taulun tekemiseen, vaikka jokainen varmaan osaisikin jo pelkästään kuvaa katsomalla soveltaa omanlaisensa.


1. Ensin kannattaa hommata kehys, eli tässä tapauksessa tuo hevosen kenkä. Siihen on helpompi etsiä sopiva kuva kuin toisinpäin!
  • Jos sinulla ei ole omaa hevosta, jonka vanhoja kenkiä hyödyntää, kannattaa kysyä tallilta saisitko yhden, tai useamman vanhan hevosen kengän. Ratsastuskouluillakin käytettyjä kenkiä on yleensä vino pino jossain pölyyntymässä ja ruostumassa entisestään. (Kaupastakin saa tietysti uusia)
  • Kannattaa valita mahdollisimman ehjänä ja puhtaana säilynyt kenkä, kovin ruosteiseen kenkään ei tartu oikein maali ja lian irrottaminenkin voi olla hankalaa.
  • Kengän voi siis maalata, jos siihen haluaa vähän enemmän ilmettä! Rautainen kenkä itsessään voi olla vähän karun näköinen. Maalin kannattaa luonnollisesti antaa kuivua rauhassa, ennen kuin siihen liimaillaan kuvaa tai muita koristeita.

2. Kuvan valitseminen ja sovittaminenYleensä pystykuvat asettuvat kengän sisään paremmin, kuin vaakasuuntaan otetut. Kannattaa siis esimerkiksi tulostaa muutamia vaihtoehtoja ja mallailla vähän, mikä niistä olisi paras.
  • Leikkaa kuva sopivan kokoiseksi, niin ettei sen reunat tule kengän reunojen yli.

3. Liimaa parhaaksi valitsemasi kuva kiinni kengän sisäpuolelta.
  • Jos haluat vielä pujottaa koristenauhaa naulan reijistä, kannattaa ottaa huomioon, ettei kuva mene reikien päälle. Varo kuitenkin leikkaamasta kuvaa liian pieneksi.

4. Tee taulusta persoonallinen koristelemalla sitä!
  • Esimerkiksi tuo koriste- tai ripustusnauha näyttää kivalta. Kenkään voi myös liimata esimerkiksi blingejä, tarroja tai kirjoittaa vaikkapa tekstiä, mitä vain keksit ja haluat koristeluun käyttää.



Mä itse valitsin tähän kuvaksi Maiju Laitisen ikuistaman kuvan Kuopion ratsastajien seuramestaruuksista. Tämä kuva on itseasiassa 100cm radalta, josta voitettiin junioreiden seuramestaruus kultaa ja lisäksi tulimme luokassa toiselle sijalle viime vuonna. Kuvaan ja rataan liittyy siis arvatenkin hyviä muistoja ja lisäksi se on mun mielestä tosi hyvä kuva meistä!

Vaikka tuo kenkä olikin tälläkertaa valmiiksi maalattu jne. niin tuo kultainen väri sopii mun mielestä loistavasti. Rupesinkin heti miettimään vähän syvällisempiä merkityksiä sille, että juuri kultainen hevosenkenkä. Tuli mieleen esimerkiksi, että Hilmalla on kultainen kosketus, ei palloon, vaan kenttään. Kavion kultainen kosketus on muutenkin mun mielestä viehättävä ajatus ja sillä on kiva hieman leikitellä. Taulu saa heti tosi symbolisia merkityksiä, esimerkiksi että näillä kultaisilla kavioilla ratsastettiin tuona päivänä voittoon/kultaa. Täyttä kultaahan tuo hevonen on muutenkin, joten sen arvolle lienee ihan sopivaa myös asiaankuuluva kehystys!

Koristelemaan mä en tälläkertaa noita nauhoja enempää ryhtynyt, sillä mua itseäni mielyttää kovasti usein enemmän yksinkertaisen kauniit kokonaisuudet, kuin useat koristeelliset yksityiskohdat. Yksinkertainen voi olla todella kaunista, joten miksi pilata sitä lisäämällä mitään ylimääräistä. Makuasioista ei voi toki kiistellä, ja varmasti vaikkapa tekstiä lisäämällä voisi saada kengästä myös vielä kauniimman ja persoonallisemman.

Ainakin omasta mielestäni siis tämä on todella kiva koristeena tuossa pöydällä ja kun näitä värien merkityksiä ja kuvaan liittyviä muistoja alkaa yhdistellä esineeseen, tulee siitä vielä kivempi. Tämä voisi siis olla tosi mukava lahja lempihevosen kuvalla ja helppoa toteuttaa! Ei nimittäin tarvitse mitään suuria askartelun lahjoja, eikä tähän kulu myöskään paljoa rahaa, ei välttämättä ollenkaan. Itsetehty lahja on aina kivempi saada, varsinkin jos sen tekemiseen on käytetty ajatusta :)!


Taulua pystyy säilyttämään nojalla jotain vasten, tai joku näppärä varmasti saisi siihen helposti tehtyä oman taulujalankin. Etukäänteellinen kenkä on myös tietysti todella helppo laittaa taulukoukkuun roikkumaan käänteestään! Sivukäänteellisen kengän ripustaminen taulukoukuista voi olla jo hieman vaikeampaa ilman mitään nauhaa. Naulanreijistä voi tietysti naulata taulun myös suoraan seinään kiinni, mutta tätä en suosittele tekemään ainakaan missään vuokra asunnossa :D!



Tähän loppuun vielä kuvaterveiset ratsastuskeskus ainosta! Kävin siis pyörähtämässä ihan vain kisaturistina ja kahvilla viime viikonloppuna, kun ajoitin vierailun poikaystävän luokse niin, että päästään kisoja katsomaan :D. Ja vitsi että on kyllä hieno paikka! Tuollaiseen arjen pieneen luksukseen tottuisi kyllä varsin mielellään itsekkin. Aivan mahtavaa etenkin tukijoukkoja ja katsojia ajatellen, että verkkaa ja kisasuorituksia pystyy seuraamaan kahvilasta tai ravintolasta hyvän näköetäisyyden päästä ja tulokset näkyvät useasta televisiosta. Voikohan estekisojen katsomista paljon mukavammaksi tehdä? Ja täytyy sanoa, että ihanaa, miten valoisaksi tuo maneesi on rakennettu! Vaaleaa hiekkaa, vaaleat seinät, vaalea katto ja vieläpä hyvä valaistus. Toivottavasti päästään joskus testaamaan kisajärjestelyt ja olosuhteeet ainon puitteissa Hilmankin kanssa :).

torstai 10. marraskuuta 2016

Onko teillä kysyttävää?

Viimeisimmät postaukset on nyt tulleet aika tiuhaan tahtiin, mutta parempi kai tehdä ja julkaista niitä silloin kun on aikaa ja nyt sitä on löytynyt blogillekkin :). Niinkuin otsikosta jo joku saattoi arvatakkin, ajattelin piiitkästä aikaa toteuttaa kysymyspostauksen, tai nykyään nämä taitaa mennä nimellä Q&A. Oli miten oli, tämän postauksen ideana mulla ei ollut muuta kuin tiedottaa aikeistani ja tämän postauksen kommenttiboksiin + instagramiin lisäämääni kuvaan saa laittaa kysymyksiä. Vastaukset tulee ehkä videona! 

Tämän postauksen kuvituksena on muutamia tämän vuoden tammikuussa otettuja kuvia jäältä, joita en silloin blogissa jostain syystä julkaissut. Toivottavasti päästään tänäkin vuonna jäälle treenaamaan, superkivaa, kun tasaista riittää ja tilaa on! Myös näistä kuvista välittyy selvästi, että hauskaa on ainakin ollut :D.








Ja sitten niitä kysymyksiä! Mielellään tietysti hevosiin liittyen, mutta muustakin saa kysyä. Onko sinua siis jäänyt askarruttamaan joku asia, tai haluat tietää jotain, mihin et ole blogista löytänyt vastausta?

Pakkasta ja peltoilua


Kävin tänään jopa valoisan aikaan tallilla, niin sain muutamat kuvatkin pitkästä aikaa! Hilma on ollut tosi villi, kun se on liikkunut nyt vähemmän huonojen pohjien vuoksi. Tosin näistä kuvista ei mitään vauhdikkaita ja villejä tullut, sillä ne on otettu vasta loppuverryttely hölkästä, johon mennessä Hilma oli jo rentoutunut ihan kivasti. Kesällä Hilma oli vielä 10-vuotias, mutta nyt ensimäisten pakkasviikkojen aikana, mulla on ollut allani kyllä se sama 5v hevonen, jonka selkään aikoinaan ensimmäistä kertaa kiipesin..

Viimeaikoina Hilma on siis pukitellut, yrittänyt ryöstää pellon kauvimmaisesta päästä tallin suuntaan, nakellut niskojaan ja potkinut maata kuin lapsi karkkihyllyllä, kun ei saa heti haluamaansa. Niin ja tietenkin, liikkunut eteenpäin tuhannen auringon voimalla. Eipähän tarvitse enää kaivella isompaa vaihetta päälle kannuksen kanssa, niinkuin lämpimillä keleillä vielä välillä vähän joutui. Odotan jo melkein melkein kauhulla millainen villihevonen mulla on allani, kun seuraavan kerran päästään sen kanssa hyppäämään :D...

Ja ai kauhea, miten mun istunta pääsee heti rupsahtamaan, kun päälle pakataan enemmän vaatetta? Ihan kuin kukaan ei sen vaate kerraston läpi huomaisi, että mun kädet on ihan väärissä asennoissa, kantapää ylhäällä ja hartiat edessä? Tai ihan kuin vaatteet jotenkin estäisivät mua ratsastamasta oikeassa asennossa, siististi ja ryhdikkäästi.. huoh, pitää koittaa vähän ruoskia itseään peltoillessa ja maastoillessakin, vaikka peilejä tai kuvaajia ei olisikaan lähettyvillä.






Kavion väliaika tilanne näyttää tältä. On se jo vähän kasvanut tuolta ylhäältä, kun vertaa ensimmäisiin kuviin kengityksen jälkeen, niin kavio oli paljon pystympi. Ehkä me kohta saadaan siis jo tuota tyhmää aukkoa pienenemään hieman vuolun ja kengityksen yhteydessä! Ehkä me myös sitten uskalletaan jättää se pikkuhiljaa paketoimattakin ulos, sillä eihän tuo ali osa ole kuitenkaan kavionpohjaa arempi. Onneksi nuo pakkaset nyt kuitenkin tuli, niin ei tarvitse enää pelätä juurikaan, että kavio tulehtusi mistään pöpöstä! Ihanaa muutenkin, että se inhottava sateinen, kylmä, märkä ja pimeä syksy osuus taisi jäädä oikeasti viikossa taakse :). Nyt sitä lunta vaan hangiksi asti kiitos!



Mami saanko sitä porkkanaa, kun olin kiltisti?
<3

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Estetunti Kaapolla, kontrollia pikkuesteillä

vanha kuva alkuvuoden jumppasarja tunnilta Kaapon kanssa
Heips! Sain nyt vihdoin itseäni niskasta kiinni ja väsäsin viimeviikkoiselta tunnilta videokoosteen. Kävin siis tosiaan taitotalleilla Satun hyppytunnilla. Tälläkin viikolla oli tarkoitus mennä Bennyyn, mutta voikin olla, että se jää tällä kertaa välistä. Sain siis jälleen Kaapon ratsukseni ja tunti menikin paljon paremmin kuin Hannan valmennus edellisellä viikolla sen kanssa!

Ei hypätty siis missään vaiheessa mitää isoja, lähinnä tehtiin vähän haastavampia tehtäviä pienillä esteillä, mikä olikin tosi kiva! Tehtävät oli sen verran haasteellisia, että ihan nappiin meillä ei tainnut mikään suoritus kerralla mennä, mutta saatiin kaikki kuitenkin sujumaan. Videolta näkyykin aika hyvin kaikki hypyt, ihan alkuverkkaa äiti ei ollut kuvannut ollenkaan. En oikeastaan muista enää tarkemmin fiiliksiä, mutta Kaapo tuntui paljon paremmalta kuin se on aijemmin tuntunut! Se jäi tosin ehkä aavistuksen hitaaksi, mutta tehtävätkin osaltaan vaativat sitä.. ennemmin vähän liian hiljaa, kuin liian kovaa tässä tapauksessa. 


Mulla oli jotenkin tosi kivaa, ei mitään stressiä onnistumisesta tai epäonnistumisesta, niinkuin oman hevosen kanssa valvovan silmän alla toisinaan enemmän tai vähemmän saattaa olla. Kivaahan se on toki omankin hevosen kanssa, mutta nyt oli jotenkin eri tavalla kivaa, hirmu rentouttavaa päästä vähän hyppäämään. Ehkä se on siinä, että Kaapon kanssa mun ei tarvitse repiä stressiä mistään tavoitteista, eikä estekorkeuksillakaan ei ole mitään merkitystä, voi vaan olla ja elää siinä hetkessä niinsanotusti ilman huolta huomisesta :D. 

No mutta, sitten siihen videoon! Jätin siihen äänet sellaisenaan, koska siitä kuului tosi hyvin valmentajan kommentit ja ohjeet. Ensi kerralla voisin koittaa virittää edelliskertaa paremmat äänentallennus järjestelmät ja tehdä seuraavasta videosta taas sitten ääniraidallisen (mun kommenteilla)! :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Uusi ulkoasu!


Väsäsin tässä sunnuntai illan päätteeksi uuden ulkoasun blogille. Aikalailla samoilla linjoilla edellisen ulkoasun kanssa, vaikka banneri, malli ja väriteema vähän vaihtuivatkin. Ensin ajattelin laittaa jonkun oikein lumisen ja talvisen kuvan tai taustan tuohon bannerin taustalle, mutta jotenkin sininen ja valkea tuntui hirvittävän kylmiltä. Päädyinkin taas vaaleanruskeaan/beigeen, joka mielyttää ainakin omaa silmääni! Lopputulos on siis paljon lämpimämpi, vaikka siitä ei nyt sinänsä niin talvinen vaikutelma lopulta tulekaan. Kirsikkana kakun päälle juuri sopivan värinen kursorikin sattui tulemaan vastaan.
 Löysin Hilmasta tuon ihanan vanhan kuvan joidenkin irtojuoksutus kuvien seasta, ja sain siitä inspiraationi erittäin yksinkertaiseen banneriin. Mitäpä tuohon lisäämään, kuin tekstit. Kaiken kruunaa vielä nuo kirkkaan punaiset "joulupäitset" (jotka hilma hajotti viime kesänä, rip). 

Tuttuun tapaan, uutta ulkoasua saa kommentoida ja palautetta siitä erittäin mielellään kuulisinkin!