keskiviikko 20. elokuuta 2014

166. Kuulumisia


Moi! Viimeisimmät postaukset ovan olleet aika paljon menneistä jutuista vähän jäljessä päivitettyjä (joita tosin tulee vielkin). Pitkään aikaan en kuitenkaan ole tainnut kertoa ihan tuoreita kuulumisia, no niitä ois luvassa nyt.
Meidän tallilla kävi viikonloppuna heppahieroja jolla taisi ollakkin 5 asiakasta meidän tallilta, mukaan lukien Hilma ja Cami. Ne molemmat sai siis Kraniosaklaariterapian, joka ei siis ole aivan samallainen hoito kun hieronta. Siitä kiinnostuneet voi lukea lisää tästä !
Hilma oli ilmeisesti siis melko kiva asiakas, ensin se oli hieman jännittynyt ja epäilevä, mutta rentoutui sitten kuitenkin äkkiä ja ottikin kuulema hoidon hyvin vastaan. Mitään isoja ongelmia hilmalla ei ollut, ja hieroja sanoikin sen olevan melko suoran oloinen, ei siis mitään huomattavia puolieroja. Tokihan kaikilla hevosilla ja varmasti ihmisilläkin on ne paremmat ja vahvemmat puolensa. Niskassa/kaulassa oikealla puolella sekä lanteessa enemmän vasempaan takajalkaan vaikuttavana Hilmalla kuitenkin löytyi muutama vähän isompi jumi, jotka ilmeisesti saatiin hyvin auki :). 
Cami puolestaan ei oikein olisi malttanut keskittyä hoito toimenpiteisiin, mutta jospa siltäkin olisi jotain jumeja saatu avattua siitä huolimatta! Camillahan niska oli melko kireänä ja oikealla pulella jumeja vähän siellä sun täällä, molemmat oltiin tosin tiedetty kyllä jo ennestäänkin. Cami on kuitenkin suoristunut aikalailla, siitä mitä se oli keväällä ja alkukesästä ja toivotaan, että oikeanlaisella liikunnalla saadaan vielä lisää aikaan vinouksien parantamiseksi :)!

Tänään sitten liikutin Hilmaa vähän ekaa kertaa tuon hoidon jälkeen, se on kuulemma vaikuttanut aika eritavalla eri hevosiin, joten tällä, tai vielä ensi viikollakaan ei olisi suotavaa treenata ehkä vielä täysiä, vaan vähän hevosta tunnustellen ja sen mukaan, mille se tuntuu. 
Kokeiltiin myös nyt uutta kuolainta, jota on tarkotus testata molemmille hepoille hyppyhommiin. Hilmalle valmentajan ehdottamana ja Camille omistajan (ja myös mun) mielenkiinnosta :D.
Hilma vaikutti aika normaalille, mutta hieronnalla oli kyllä ollut positiivisia vaikutuksia! Heppa polki entistä paremmin takaa, askeleeseen tuli ihan erilainen työntövoima takaa kun pitkään aikaan, toisin sanoin heppa siis astui todella hyvin alleen käynnissä ja ravissa :)! Toisena iloisena yllätyksenä tuli se oikeasta kierroksesta hävinnyt jäykkyys, Hilma myötäsi hyvin myös oikealle, eikä kenottanut päästään väärään suuntaan. Mietin tosiaan aika pitkään, että missä vika kun oikeaan kierrokseen Hilma taipui kyllä sisälle, mutta käänsi kuitenkin pään/nenän ulospäin. Kerkesin kehitellä jo kaikkia kauhukuvia ja olin ihan varma, että syy siihen oli mun ratsastuksessa, mutta täytenä yllätyksenä mulle tuli se, että syy olikin oikeasti Hilman niskajumissa. Nykyään taidan olla vähän jopa liian ankara itelleni siis :D?

Kuolaintestiin siis kolmipala D-renkailla 
Päälle oli tulossa just hirvee kaatosade kun olin ratsatamassa, ja talliin kävellessä kerettiinkin sitten kastua vähän.. Hilma sai sitten takin tallissa, ja aletaan muutenkin loimittamaan nyt tarkemmin, ettei tule uudestaan tai uusia jumeja kylmän takia!



Kiillottelin sitten vielä Hilman suitsia ja tarinoin liikutusvihkoon, sillä aikaa kun ulkona vielä satoi ja Hilmalla oli back on trackin lämmityssuoja takajalassa vaikuttamassa.


Vielä loppuun muumiponi ja mun talliselfie :'D

lauantai 16. elokuuta 2014

165. Kolmen hevosen päivä

Eilen lähdettiin ihan extempore reissulle keskimäen hevostilalle pitkästä aikaa, pääsin sinne myös ratsastamaan, melko lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Päivän ensimmäinen ratsu olikin Zagille.
IMG_8643

IMG_8650

IMG_8652
Mä sitten osaan olla kaunis hevosen selässä :D
IMG_8654

IMG_8657

IMG_8658

IMG_8663
Loppuraveja
Zagillen kanssa meni ihan hyvin, lukuunottamatta muutamia kieltoja, jotka tuli vinoonhyppyjen yhteydessä. Zagillehan on siis jo aika vanha, jonka huomasi ehkä pienenä jäykkyytenä askellajeissa. Siitä huolimatta se kyllä teki mukisematta kaiken mitä eteen pistettiin (niitä muutamaa kieltoa lukuunottamatta) ja ensimmäisen isomman esteen jälkeen se innostui itsekkin ja vertyi aikalailla, jonka jälkeen kaikki jäykkyys tuntui katoavan tammasta :D. Voi olla, että käydään nyt välillä muteenkin keskimäellä tunneilla, kun omalla ja viereisellä tallilla on tällähetkellä hieman huonosti valmennuksia ja mullekkin tietysti tekee hyvää mennä muillakin hevosilla :).

IMG_8684

Seuraavana ajeltiin takaisin sakulle. Lähdettiin sitten myös Hilman kanssa hyppimään ilta-aurinkoon kentälle. Hilma ei oo hetkeen päässyt taas hyppäämään kunnolla, tälläviikolla mentiin kyllä kavaletteja Eerikan tunnilla, mutta ihan esteen kokoisia esteitä me ei olla menty varmaan melkein kuukauteen, joten intoa riitti hevosessa!

IMG_8689

IMG_8690

IMG_8693

Sitten vielä Cami pääsi hyppelehtimään, sen kanssa tein lyhennetyn version Hilman treenistä. Camilla on vielä kuitenkin aika paljon huonompi kunto, joten en halunnut rääkätä ponia ihan loppuun ja kellokin alkoi olla jo aika paljon. Kuvia Hilmasta ja Camista ei tullut paljoa, koska kamerasta oli akku ihan lopuillaan :/!

IMG_8694

IMG_8696
Ja ponilla vähän hassut takajalat.. :D
IMG_8697

IMG_8698
tuli vähän läheltä tommonen korkee, mutta aika lyhyt hissihyppy :D..
IMG_8699
Ja tähän oli hyvä lopettaa!
Camin kanssa kokeiltiin nyt myös itseasiassa äitin ideana, tuota remontti turpista. En oikein osaa tän perusteella sanoa, oliko parempi, mutta ei ainakaan huonompi! Camilla on vähän ahtaat posket ja tämä kävisi senkin puolesta, ettei kiristä poskien kohdalta ja erityisen hyvä on se, ette poni saa auottua suutaan läheskään niin paljon. Toisena vaihtoehtona, ja varmaan seuraavana testattavana on vielä tietysti meksikolainen, joka myöskin on vaikutukseltaan hieman erilainen ( ja onneks nääkin löytyy jälleen Hilman kaapista ). Ja omistaja on siis mulle ihan luvan antanut, että Camille voi kokeilla esimerkiksi eri kuolaimia ja eihän me ilman syytä mitään varustetta sille ollakkaan vaihdettu.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

164. Valmennus mietteitä

Nyt kun aluevalmennuksiin haut sun muut on melko ajankohtaisia (ja joihin myös mekin taas haettiinkin), ajattelin, että voisin toteuttaa taas hieman erilaisen postauksen normitreeni juttujen sijaan. Aika harvoin tänne edes mitään muita postauksia tulee, joten ehkä ihan hyvää vaihteluakin. Otsikko jäi nyt ehkä hieman harhaan johtavaksi, sillä tässä postauksessa tulee olemaan paljon myös ihan koti treenaamiseen liittyvää asiaa.
Aino-Kaisan valmennuksesta - kesällä oli vähän eri kuviot treenaamisessa kun aluevalmennukset ei pyörineet.
Meidän tilannehan on ollut aivan alusta asti Hilman kanssa se, ettei valmennuksiin tai tunneille aina vaan pääse. Joillainhan on mahdollisuudet valmennukseen tai jopa useampaan joka viikko. Tiesin kyllä itsekkin, että jos oma ostetaan niin tilanne tulee muuttumaan niin, että kisoihin ja valmennuksiin päästään rahatilanteen mukaan, toisin kuin ratsastukouluaikana pääsin lähes aina kaikkiin valmennusjuttuihin mihin vaan halusin.
  Oikeastaan viimeisen vuoden verran, me ollaan treenattu melkolailla aivan keskenämme. Kerran kuussa kaksipäiväset aluevalmennukset, joista tosin sainkin aina ihan hirvittävästi uutta mietittävää, niin ratsastukseen kuin oheisliikuntaan ja moneen muuhunkin seikkaan. Jopa hieman hävettää myöntää, mutta kouluvalmennuksissa ei käyty ehkä kertaakaan koko vuonna! Tähän asiaan tosin toivoisin itse muutosta, olisi hyvä meille, etenkin mulle, päästä myös koulutunneille. Vaikka estevalmennukissakin välillä puututaan aivan siihen perusratsastukseen, onse pääpaino kuitenkin estetyöskentelyssä, ja joskus jotkut asiat tai ongelmat siinä omassa tekemisessä jää sitten hieman käymättä loppuun, kun siirrytäänkin estetehtäviin.
  Koulupuolella muutenkin olen usein itse aina aika hukassa, enkä oikein tiedä meille sopivia tehtäviä treenattavaksi, joten harmittavan usein tehdään aina vaan samoja juttuja. Haluaisin kyllä kokeilla joskus uusiakin asioita koulupuolellakin, mutta en kuitenkaan osaa lähteä yksin toteuttamaan niitä ja kun mulla ei ole mitään täydellisen valmista hevostakaan joka voisi tavallaan opettaa niitä mulle, koen usein että se on epäreilua Hilmaa kohtaan kun en oikeasti edes tiedä varmaksi mitä pyydän tai teen. Koulutunneilla tulee kuitenkin helpottunut tunne siitä, ettei asioita tarvitsekkaan tehdä yksin, vaan saa ohjeet vaikka joka hetkeen, silloin tulee niitä oikeanlaisia fiiliksiäkin kouluratsastuksesta. Meidän todella pitäisikin alkaa panostamaan myös kouluvalmentautumiseen sillointällöin, ja mun mielestä olisi ihan hyvä jos pääsisin koulutunneillekkin vaikka kerran kuukauteen, näin mulle ei ehkä pääsisi tulemaan näitä epävarmuuden hetkiä omasta tekemisestä ja kun joku kouluopettajakin olisi aina antamassa kotiläksyjä, niin sileän työskentely päivätkään eivät enää kuluisi siihen melko päämäärättömään kentällä pyörimiseen! Myös omaan istunaan ja joihinkin tyhmiin virheisiini, mihin en vain tajua kiinnittää huomiota olisi kiva saada joskus joku huomauttamaan.
Kotona meidän koulu treeni on yleensä sitä, että haetaan vaan tasaista ja rentoa menoa, mikä toisinaa onnistuukin kivasti
Ja siis, esteillähän meillä ei ole lainkaan samanlaisia ongelmia kotityöskentelyssä. Esteille ja vaikka puomityöskentelyynkin, mulla riittää ihan hirvittävästi uusia ideoita aina. Esteillä oikeasti ymmärrän itsekkin enemmän siitä, mitä teen ja miksi, joten osaan ainakin omasta mielestäni valita melkohyvin sopivat estetreenit meille tilanteen ja päivän mukaan. Esteillä myös tiedostan huomattavasti paremmin omia virheitäni ja löydän monesti konsteja niiden parantamiseksi, kaikkea ei kuitenkaan tietenkään itse tajua, mutta sitäkin helpottaa, että äiti lähes aina kuvaa meidän menoa. Voin siis katsoa videoita ja kuvia ratsastuksen jälkeen ja bongata myös sieltä omia virheitä. Helpompaahan se on, että asiansa osaava valmentaja on neuvomassa, mutta tosiaan kuten sanottu, ei meillä ole aina mahdollisuutta päästä valmennuksiin. Siksi kaikki tämä koti treenikin on otettava tosissaan, ja onhan se muutenkin suuri osa aivan varmasti kaikkien hevosenomistajien arkea, joten ei siinä kannata liikaa löysäillä, vaikka olisikin useammin valmennusmahdollisuuksia!

Yleisesti mulla on huono tapa käyttää kotona vain vähän sopimattomampia varustuksia...
  Tässä koti treenaamisessa on kuitenkin myös yksi huonompi juttu. Pikku esteitähän mä treenaan hyvin sujuvasti itsekseni, mutta isommilla esteillä tunnen tarvitsevani sitä valmentajaa ja ohjeita. Kisoissa on aivan eri juttu, siellä käydään hyppäämässä vain radat, mutta kotona mä en yleensä haluaisi hypätä edes metriä, tai sitä isompaa ilman valmentajaa. Mua alkaa pelottamaan epäonnistumiset ja se, etten osaa enää itse miettiä järkevästi mitä tein väärin ja korjata virheitä, jos joku moka sattuu tulemaan. Tämähän ei sinänsä pitäisi olla ongelma, ihan järkevää ajattelua kuitenkin, ei yksinään pidäkkään lähteä mielestäni tekemään mitään hyppy ennätyksiä yms. Kuitenkin, jos me päästään niihin 2 päiväisiin valmennuksiin kerran kuussa, ja käydään kisoissa hyppimässä niitä miedän peruskorkeuksia, eli tällähetkellä 100cm & 110cm, niin ei mulla ole mitään syytäkään hypätä kotona isoja, kisoihin valmistelu treeninäkin otan yleensä vain hieman hyppytuntumaa paljon pienemmillä esteillä, kuin mitä olen menossa starttaamaan, toisinaan ehkä muutama isompi yksittäinen hyppy loppuun jos fiilis on sellainen. Mutta silloin kun valmennukset onkin vaikka peruttu, tai meillä ei ole kyytiä? Mun mielestä on tärkeää pitää hieman rutiinia yllä ja silloin töllöin hypätä myös ihan niitä esteen kokoisia esteitä, jos tilanne vaatii, niin sitten ilman sitä valmentajaakin. Hevosenkin hyppytason ylläpitäminen on kuitenkin aikalailla yhtä tärkeää kuin se tekniikan treenaaminen, joten toisinaan hyppään myös ilman valmentajaa hieman isompaa, vaikka en itsekkään edes ajatuksena siitä kovin paljoa pidä.

 Kysymyksiä taas enemmän kuin vastauksia, mutta sitä kai tämä ratsastus hyvin pitkälti on, kun edelliseen kysymykseen saa vastauksen, tulee viisi lisää! Mutta jos nyt todettaisiin, että tällä estevalmennusmäärällä pärjätään (tietysti mikään lisä siihenkään ei tekisi pahaa) ja kouluvalmennusta enemmän jatkossa ja näillä mietteillä mentäisi kohti hallikautta, ja tietenkin koko ensikautta ja katsottaisiin mitä se tuo tullessaan, eikä mietittäs nyt enää enempää tai varsinkaan liikaa?

Mutta miten ahkerasti te lukijat pääsette käymään valmennuksissa, onko valmennus määränne mielestänne sopivia, liian vähän vai onko jollain jopa tilanne, että valmennuksia on liikaa?

163. Poni punaisissa (pihlaisen aavikolla)

Moi! Yks päivä käytiin Camin kanssa kentällä leikkimässä kouluratsastusta. Mua olikin jo jonkin aikaa kutkutellut, että laitan ponille Hilman (pony kokoiset) fleecepintelit, kun sille sopii niin hyvin punainen! Tuntuu kyllä että vuoraan sen kohta pelkillä Hilman varusteilla, kun olen nyt ratsastanut Hilman satulalla, joka istuu Camille tällähetkellä paljon paremmin kuin sen oma, lisäksi lainasin Hilman huopaa kun en jaksanut etsiä Camin omista myös meidän satulaan sopivaa huopaa, lisäksi vielä nyt nuo pintelit ja alaturpahihnakin oli hilmalta lainassa :D... suitset sentään muuten vielä omat, mutta mietin hetken myös kuolaimen vaihtamista, kun poni toimii ehkä himpun verran paremmin kolmipala nivelellä, joka myöskin löytyy Hilman tavaroista... Heh, no ollaan kyllä muutenkin pidetty ponia aikalailla niinkun omaa.

Mitään ihmeellisiä juttuja ei tehty pinteleistä huolimatta, kentälle meinas tukehtua kumpikin osapuoli ratsukosta, ja ravasinkin sitten loppuravit pellolla.. En ole edes varma saako siellä vielä ratsastaa, mutta ajattelin ettei ponin kavioista jää sinne mitään tuhoa pelkästään loppuraveista. Muutenhan olisin varmaan mennyt pelkästään pellolla, heinä kun ei onneksi pölise.
 Ponilla oli ehkä vähän jännitystä, kun tehtiin pitkästä aikaa kunnolla töitä (ratsastin siis ekaa kertaa sen jälkeen kun olin tullut kipeäksi) ja töhötti vähän omiaan välillä.. Yhdessä vaiheessa se tarjosi mielellään kokoajan vastalaukkaa ravista, vaikka en edes oikeastaan tehnyt mitää. Poni vaan halusi kai jo laukata? No mä sit annoin sen jatkaa ja tehtiin sitten yksi vastalaukka ympyrä ihan Camin mieliks, ja sit se taas jakso jatkaa hetken ravityöskentelyä nostamatta laukkoja itekseen. Hassu otus :D.. Laukkakuvia ei sitten paljoa tullutkaan, kun kamera ei tykännyt siitä hiekkapölystä mitä kentästä kokoajan nousi.
 Lopettelin aika äkkiä, kun oli tosi kuuma, eikä siellä kentällä ollut yhtään kiva työskennellä kun kaikki hengitystiet täynnä hiekkaa :/. Pellolla Cami tuntui kyllä tosi kivalle, liikkui paremmin ja nosteli jalkojaan heinikossa, mutta sielläkään ei sitten enää menty kuin vain ne loppuravit ja käynnit.

IMG_8227

IMG_8232 – Kopio – Kopio

IMG_8238

IMG_8245

IMG_8255
Onneks meidän kenttä ei oo ikinä yhtään pölissy...
IMG_8261

IMG_8262

IMG_8267
Letti joka lopulta purkaantu ):
IMG_8269
Ja häntäletti, jonka äiti otti pois kun tuntui ponia sen verran ahistavan :D
IMG_8286
Ja ponin omasta toiveesta vastalaukka ympyrää, ei yhtään hassumpi esitys :D..!
IMG_8287

IMG_8292

IMG_8295

IMG_8296

IMG_8312 – Kopio

IMG_8340

tiistai 12. elokuuta 2014

162. Maastoesteet kuvina

Pientä kuvapotauksen tynkää maastoesteiltä jossa käytiin jo jokunen aika sitten, videot tulee vielä enemmän jälkijunassa kun niitä en ole edes vielä itseasiassa siirtänyt koneelle.. hups. No mutta kaikki aikanaan :).

Maastoesteiltähän meillä ei ole kokemusta kun yksi kerta viimekesältä samaisessa paikassa, tänä kesänä mulla oli villinä haaveena kenttästartti, mutta reenimahdollisuudet jäi sen verran vähäisiksi nimenomaan tällä maastopuolella, ettei sitten saatu sitäkään toteutettua.. no jospa ensi kesänä olis sitten sen aika :)! Mulla on muutenkin ollut ehkä vähän villinä haaveena hieman rämäpäisenä tyttönä vaihtaa laji vielä joskus esteiltä enemmän kenttään, mulla ois kuitenkin aivan loistava hevonen siihen lajiin pienellä treenillä!

IMG_9760_zps59b413a7

IMG_9783_zps921395e2

IMG_9801_zps3232c7d6
alashypyissä eka reaktio oli tämä, ja sitten tehtiin helikopteri hyppy, ja lopulta Hilma osasi jo aika asiallisesti pudottautua alas

IMG_9842_zps2d8043ac
Hautakin pitkästä aikaa vähän jänskätti hilmaa...
IMG_9845_zps93411394

IMG_9851_zpsffd02ef7
mut sit oltiin kuitenkin vetoheppana kahdelle ekakertalaiselle :)!
IMG_9856_zps66e9e79d
Hilma ois halunnu jäädä leikkimään eikä vaan ravata tosta vedestä :D..
IMG_9860_zps407a21ad

IMG_9885_zpsc6cedf5a

IMG_9887_zps5a7f93b3

IMG_9896_zpsc54760f2

IMG_9936_zps5c478ee4
Meriheppa ja vesiheppa Hilma sai myös olla johtoheppa veteen

IMG_9947_zps97f8cc34
Heppa (ja kuski)  heti hyppäämisen jälkeen lempihommassaan !

IMG_9998_zps090c46c3

10516952_1473126546267853_438006721_n

10563632_1473123796268128_36054537_n

10569878_1473127889601052_168315827_n

Kaikista esteistä ei harmivaan luonnollisestikkaan tullut kuvia, kun käytiin hyppäämässä esteitä mihin kuvaajat tai edes valmentaja ois mitenkään kerennyt, mutta ei voi mitään. Kiitokset näistä kuvista kuitenkin kuuluu Pinjalle ja Tuijalle. Ihan täydellisessä aikajärjestyksessä nämä ei taas menneet, mutta tuskimpa se paljoa haittaa ketään. Kuvat ehkä kertoo fiiliksistä tarpeeksi, lisää voin selostaa itse esteistä ja miten hypyt meni, sitten kun saan ladattua videokoosteen näistä hyppelöistä :).

Toivottavasti päästään vielä uudestaan maastoesteille ennen talvea!